Salasuhde paljastui! Mariskan uusi kulta on Suomen vaikutusvaltaisin musapomo

Seiska paljasti toissa vuoden tammikuussa, että laulajatähti Mariska eli Anna Maria Rahikainen, 43, oli ajautunut kolmiodraamaan. Hän oli lyönyt kaikessa hiljaisuudessa hynttyyt yhteen musamaailmasta tutun keski-ikäisen miehen kanssa.
Seiskan saamien tietojen mukaan Mariskan ja ukkomiehen suhde ei kuitenkaan ottanut tuulta purjeisiinsa, vaan pari päätyi vain reilun vuoden yhteiselon jälkeen eroon.
Mariska ei joutunut suremaan eroaan yksin. Hän oli jo eron hetkellä hyvin tiiviissä kanssakäymisessä nykyisen seurustelukumppaninsa Mikko Koivusipilän, 49, kanssa.
Tietojen mukaan Mariskan ja Mikon suhde on jatkunut jo useita kuukausia. Ilmassa on leijunut jälleen kolmiodraaman aineksia, sillä Mikon pitkä suhde toimittajavaimoonsa päättyi syksyllä.
– Mikko ja vaimo olivat yli kymmenen vuotta yhdessä, kunnes perhe yllättäen hajosi. Mariskan ilmestyminen kuvioihin on aiheuttanut valtavasti spekulaatioita musamaailmassa, Seiskalle kerrotaan.

Taas uusi salasuhde! Mariska kolmiodraaman pyörteissä
Mariskan ja Mikon tiedetään tavanneen toisensa jo vuosia sitten, mutta romanssi roihahti viime vuoden aikana. Kaksikko on ollut yhä tiiviimmin tekemisissä kuitenkin jo toissa vuonna, kun Mariska osallistui Nelosen Vain elämää -ohjelmaan.
Mikolla on paljon valtaa musabisneksessä, sillä hän muun muassa valitsee Vain elämää -kilpailijat. Lisäksi hän on jo vuosia päättänyt, mitkä biisit soivat Nelosen lukuisilla radiokanavilla ja television musaohjelmissa.
Oho! Mariska pomppasi Tuskan päälavalle tyttärensä kanssa - katso kuvat
Musiikkialalla ollaan yhtä mieltä Mikon vankkumattomasta asemasta. Viime huhtikuussa Mars-tapahtumassa Musiikkialan vaikuttajat 2022 -äänestyksessä hän nousi ykkössijalle, kun kysyttiin vastausta kysymykseen ”kenellä on eniten valtaa suomalaisessa musiikkibisneksessä”.
– Saattaa siis olla, että Mariskalla onkin ensi kesänä paljon keikkoja Sanomien kesätapahtumissa, musiikkipiireistä lohkaistaan Seiskalle.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.