Oho! Mariska pomppasi Tuskan päälavalle tyttärensä kanssa - katso kuvat

Metallimusiikkiin erikoistuneella Tuska-festivaalilla koettiin lauantaina yllätys, kun poplaulaja Mariska, 43, hyppäsi lavalle lemiläisen metalliyhtyeen Stam1nan kanssa.
Mariska lauloi yhdessä yhtyeen vokalisti-kitaristi Antti "Hyrde" Hyyrysen, 42, kanssa kymmenen vuotta sitten ilmestyneeltä Nocebo-albumilta tutun Tavastia palamaan! -kappaleen, jonka laulajatar on sanoittanut.
Mariska on totuttu näkemään kevyemmän musiikin parissa, mutta yllätysnäyttäytyminen vaikutti olevan festivaaliyleisölle mieluisa yllätys. Fanit hurrasivat tähden astuessa lavalle ja mylvivät kappaleen mukana antaumuksella.

Keikan loputtua Mariska asteli jälleen lavalle antamaan loppukiitokset, tällä kertaa lapsi reppuselässään. Muusikon tytär olikin ilmeisesti seurannut äidin ja metallibändin yhteisvetoa lavan sivussa.

Hittinikkari Mariskan pesämuna kunnossa – firman tilillä lepää mojova summa
90-luvulta asti toiminnassa ollut, suomenkielistä musiikkia soittava Stam1na on niittänyt mainetta ulkomaillakin asti. Yhtye on julkaissut yhdeksän studioalbumia, joista uusin saapui kauppoihin viime vuonna.
Stam1nalle yhteistyöt kevyemmän musiikin artistien kanssa eivät ole täysin vieraita. Anna Eriksson laulaa yhtyeen vuonna 2018 julkaistulla herkällä Gaian lapsi -kappaleella.
Mariska paljastaa: "Vain elämää -kuvaukset olivat pisin aika jonka olen ollut erossa lapsestani!"