Riku Nieminen avoimena: Äitini riisti henkensä

Riku Nieminen
Mainos
Mainos päättyy

Näyttelijä Riku Nieminen, 36, asui lapsuutensa Kajaanissa kaksin yksinhuoltajaäitinsä kanssa. Vanhemmat erosivat Rikun ollessa vuoden ikäinen. Pienen perheen taloudellinen tilanne oli tiukka, ja äiti joutui miettimään tarkkaan, mihin rahansa käyttää.

– En voinut harrastaa kaikkea, mitä olisin halunnut. Jääkiekkoa pelasin vuoden tai pari, mutta lopetin sen, kun äidillä ei ollut resursseja sijoittaa kunnon lätkäkamoihin tai kuljettaa matseissa. Koin lätkäjengin sisällä myös kiusaamista. Minut jätettiin ulkopuolelle, ja käytetyille varusteilleni naurettiin, näyttelijä muistelee.

Rahattomuus ei aiheuttanut Rikulle turvattomuuden tunnetta, vaan siitä tuli enemmänkin oletusarvo.

– Ajattelin, ettei kenelläkään rahaa hirveästi ole. Rahan kulutusta pitää tarkkailla. Oli tosi huono juttu, jos joku tavara meni rikki tai katosi. Olen edelleenkin aika tunnollinen rahan kanssa.

Mainos
Mainos päättyy

Putous-tähti Riku Niemisen yllätyspäätös - pyrkii keväällä eduskuntaan: "Perheeni kuvaa minua Terrieriksi ja Duracell-pupuksi"

Riku kertoo joutuneensa aikuistumaan ihan liian aikaisin. – Viimeistään kun äiti kuoli, tuli tunne, että minun pitää ottaa elämästäni täysi vastuu.
Riku kertoo joutuneensa aikuistumaan ihan liian aikaisin. – Viimeistään kun äiti kuoli, tuli tunne, että minun pitää ottaa elämästäni täysi vastuu.

Rahattomuuden sijaan ahdistusta aiheutti äidin alkoholismi. Pieni, alle 10-vuotias poika odotti kotona, kun äiti meni baariin juhlimaan.

– Jouduin olemaan ja pärjäämään ihan yksin. Pelkäsin, että tuleeko hän takaisin, Riku kertoo surullisena.

– Alkoholin sävyttämä ympäristö oli lapselle turvaton kasvaa, äiti ei ollut minulle läsnä. Se aiheutti tunteen, että kaikesta täytyy huolehtia itse.

– Lapsuuteni muokkasikin minua voimakkaasti. Minun on edelleen vaikea päästää lankoja käsistäni, sen vuoksi minulla ei ole näyttelijänä ollut koskaan agenttiakaan.

Äidittömyys on tullut Rikulle vastaan erityisesti vanhemmalla iällä. – Olisin halunnut jakaa hänen kanssaan niin paljon asioita.
Äidittömyys on tullut Rikulle vastaan erityisesti vanhemmalla iällä. – Olisin halunnut jakaa hänen kanssaan niin paljon asioita.
Mainos
Mainos päättyy

Munamiehestä kuoriutui Spede! Tältä Riku Nieminen näyttää Spede Pasasena

Rikun isä oli läsnä poikansa elämässä viikonloppuvanhempana. Ollessaan 15-vuotias näyttelijä kohtasi elämänsä suurimman tragedian.

– Alkoholismin lisäksi äitini sairasti masennusta. Hän oli yrittänyt kaksi kertaa itsemurhaa ja ollut sen vuoksi sairaalassa psykiatrisella osastolla tarkkailussa. Kolmannella kerralla hän viimein onnistui riistämään henkensä. Hän ei jättänyt mitään viestiä, Riku sanoo hiljaa.

– Taustastani huolimatta alkoholista ei ole tullut itselleni peikkoa. Joskus otan ja joskus en, Riku toteaa. – Suhteeni rahaan on sellainen, että työllä se hankitaan ja sitä täytyy tarkkailla.
– Taustastani huolimatta alkoholista ei ole tullut itselleni peikkoa. Joskus otan ja joskus en, Riku toteaa. – Suhteeni rahaan on sellainen, että työllä se hankitaan ja sitä täytyy tarkkailla.

– Äiti kuoli kotona otettuaan lääkkeitä ja alkoholia sekaisin. Vaikka tapahtuma oli äärimmäisen surullinen ja järkyttävä, ei se tullut yllätyksenä aiempien itsemurhayritysten vuoksi.

Rakkaus kukoistaa - Riku Nieminen ja rakas harvinaisessa yhteiskuvassa

Äidin kuollessa Riku oli lomalla Espanjassa. Sukulaiset kertoivat tapahtuneesta vasta pojan palattua Suomeen.

Mainos
Mainos päättyy

– He olivat kokoontuneet yhteen kertoakseen ja varmistaakseen, että minulla on kaikki hyvin. Muutin sen jälkeen asumaan isäni luokse. Sain lisäksi kriisiapua, ja ammattilaisten avulla ymmärsin, että tapahtunut ei millään tapaa ollut minun syytäni. Vastuu on aina itsemurhan tehneellä ihmisellä.

– Äidin vaikeuksista huolimatta meillä oli läheiset välit. Hän oli hyvin rakastava ja kannustava ihminen. Nykyään kuuntelen hieman kateellisena, kun jotkut puhuvat turhautuneena vanhemmistaan. Mietin, että kunpa minäkin voisin olla turhautunut siitä, että taasko se äiti soittelee.

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan