"Parempi ottaa rauhallisesti" - NHL-tähti Sami Vatanen jäi USA:n pahimpaan koronapesäkkeeseen: Golfsimulaattori kovassa käytössä!

Sami Vatanen.
Mainos
Mainos päättyy

Suomen parhaimpiin jääkiekkopuolustajiin lukeutuva Sami Vatanen, 28, tunnetaan miehenä, jota ei huimaa tiukassakaan tilanteessa. Rautaisista hermoista on hyötyä paitsi NHL:n kapeassa kaukalossa, myös siviilielämässä USA:n itärannikolla.

Siellä koronavirus riehuu parhaillaan pahemmin kuin missään muualla maailmassa. Tähän mennessä koronavirukseen on kuollut Yhdysvalloissa yli 60 000 ihmistä ja varmistettuja tartuntoja on yli miljoona.

– Parempi ottaa rauhallisesti, mutta vähän erikoista aikaahan tämä on. Olemme vaimon kanssa miettineet, että tulemme täältä jossain vaiheessa Suomeen. Jahka vain saamme aikaiseksi, Sami pohtii puhelimitse Seiskalle.

Koronapandemian riehuessa Sami on tappanut aikaa isossa omakoti- talossaan. – Aikani on mennyt kotona treenatessa, ja golfsimulaattori on ollut kovassa käytössä. Onpahan sentään jotain tekemistä.
Koronapandemian riehuessa Sami on tappanut aikaa isossa omakoti- talossaan. – Aikani on mennyt kotona treenatessa, ja golfsimulaattori on ollut kovassa käytössä. Onpahan sentään jotain tekemistä.

Vaatimattomuus ei autoa kaunista! NHL-tähti Patrik Laine kruisaili Lamborghinillaan - tällainen tehomylly Patella on alla! Video!

Mainos
Mainos päättyy

Toistaiseksi Vataset ovat seuranneet koronatilanteen kehittymistä kotonaan New Jerseyssä. Toisin kuin monet muut suomalaiset NHL-pelaajat, Sami ei suunnannut takaisin kotimaahan maailman kovimman kiekkoliigan jäädessä tauolle.

– Aluksi ei tiedetty mitä tässä oikein tapahtuu, että jatkuuko kausi vai ei. Sen takia jäimme tänne. Eihän se kauhean hyvältä näytä, että pääsisi pelaamaan vähään aikaan. Saas nähdä, mitä tuleman pitää, Vatanen pohtii.

Noin 4,1 miljoonaa euroa kaudessa tienaava Sami ehti edustaa New Jersey Devilsiä (kuvassa) yli kahden kauden ajan. Helmikuussa hänet kaupattiin Carolina Hurricanesiin.
Noin 4,1 miljoonaa euroa kaudessa tienaava Sami ehti edustaa New Jersey Devilsiä (kuvassa) yli kahden kauden ajan. Helmikuussa hänet kaupattiin Carolina Hurricanesiin.

– Ja tämä kämppämme pitää tyhjentää joka tapauksessa. Sekin oli yksi syy jäädä tänne New Jerseyyn, sillä olemme luopumassa nykyisestä asunnostamme.

Tamperelaismies nöyrtyi, kun Patrik Laine ajoi rinnalle ja ohi – NHL-tähden ökyluksus-Lamborghini näytti Volvolle kaapin paikan: ”Ei siinä ollut mitään palaa”

Kyseinen ”kämppä” on todellisuudessa hulppea omakotitalo, jossa Vataset ovat asustelleet vuokralla. Ja kun Amerikassa ollaan, nyt ei puhuta mistään ahtaasta rintamamiestalosta vaan ennemminkin jättilukaalista.

NHL-tähteyden lisäksi Sami on myös kivenkova golffari, sillä tasoitus on rautainen 2,3. – Olen käynyt pelaamassa US Openin kenttiä. Lempikenttäni on Richwood Country Club täällä New Jerseyssä.

Vaatimattomana miehenä Vatanen ei avaa kotinsa yksityiskohtia sen enempää. Sen hän suostuu kuitenkin paljastamaan, että koronavirukselta on ollut hyvä suojautua erilaisten kotiaktiviteettien parissa.

– Alakerrasta löytyy pieni kuntosali, jossa olen pitänyt kondista yllä. Aikani on kulunut aika lailla treenatessa. Myös golfsimulaattori on ollut kovassa käytössä, intohimoinen golffari kertoo.

Esa Tikkanen loisti NHL-historian verisimmissä pelisarjoissa, joissa kukaan ei kumma kyllä kuollut - legendaarinen Albertan taisto oli silkkaa sotaa: ”Valmentaja huusi meille tukka pystyssä!”

Koronan pahin kriisipesäke Yhdysvalloissa on New York. Sen metropolialueeseen kuuluvassa New Jerseyssäkin kahvilat, ravintolat ja ostarit on pistetty säppiin. Samoin golfkentät.

– Käytän suomalaisista NHL-pelaajista todennäköisesti eniten aikaa golfin pelaamiseen ja treenaamiseen, mutta en tiedä, olenko meistä kaikkein paras golffari. Viimeksi kun katsoin, niin tasoitukseni oli 2,3.

– Olen mietiskellyt, että kun kiekkoura joskus loppuu, olisi kiva käydä pelaamassa golfia vähän useamminkin. Jos vaikka pääsisin kilpailemaan johonkin.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
"Parempi ottaa rauhallisesti" - NHL-tähti Sami Vatanen jäi USA:n pahimpaan koronapesäkkeeseen: Golfsimulaattori kovassa käytössä!