Nadia Ammouri julkaisi sänkykuvan paidattoman Amin Asikaisen kanssa - romantiikkaa tihkuva päivitys

Ex-nyrkkeilijä Amin Asikainen ja hänen vaimonsa Nadia Ammouri ovat olleet yhdessä noin seitsemän vuotta.
Videohaastattelussa Amin Asikainen ja Nadia Ammouri:
Lukuisista yhteisistä vuosista huolimatta Nadia ja Amin hehkuttavat toisinaan lempeään kuin vastarakastuneet.
Nadia julkaisi Instagram-sivullaan ihanan kuvan kaksikosta, joka on saanut viettää upeaa viikonloppua yhdessä. Söpössä yhteiskuvassa Nadia ja Amin makoilevat lähekkäin sängyllä. Amin on kuvassa paidatta, kultansa kainalossa lepuuttelevalla Nadialla taas on yllään kirkkaanpunainen ptisipaita.
- Oli niin virkistävää olla hetki itsensä, ystävien ja puolison seurassa. Ilman lapsia, Nadia kertoo kuvatekstissä.
- Ei se kuulkaa näinä aikoina ainakaan minulle itsestäänselvyys ole, vaatii monenlaisia järjestelyjä, että pääsen johonkin. Mutta kuitenkin, tekipä hyvää. Olen kuin uudestaan syntynyt!
- Kotiin oli ihana tulla. Nyt löytyy aivan erilaista energiaa olla lasten kanssa ja hoitaa kotihommia, hän iloitsee kiitellen vielä kovasti lastenhoitajaa viikonlopun mahdollistamisesta.
Näin riettaina Aminia ja Nadia-vaimoa näkee harvoin - kuva
Aiemmin Nadia kirjoitti avoimen päivityksen, jossa muisteli pariskunnan yhteisiä vuosia ja mietti, miten he ovat muuttuneet ja toisistaan oppineet.
- Meillä on aina ollut intohimoa, ja luulen, että aina tulee olemaan. Meillä on kuitenkin säilynyt näiden vuosien aikana varmasti se tärkein. Toisen arvostaminen ja kunnioitus niinäkin hetkinä, kun olemme olleet eri mieltä, Nadia kirjoitti.
Nadia Ammouri paljastaa avioliittonsa salaisuuden: "Meillä on aina ollut..."
Nadia ja Amin elävät todellista suurperheen arkea. He saivat perheenlisäystä alkuvuodesta, kun pikkuiset kaksostytöt Adina ja Amina syntyivät. Pienokaiset saivat muunnelmanimet vanhempiensa nimistä. Aminin nimeen on lisätty vain a-kirjain perään ja Adina on anagrammi Nadia-nimen kirjaimista.
Pariskunnalla on kaksosten lisäksi yksi yhteinen lapsi, ja Aminilla ennestään kolme lasta.
Amin ja Nadia alkoivat seurustella vuoden 2015 lopussa, kihloihin he menivät vuonna 2018.