Nadia Ammouri paljastaa liittonsa salaisuuden: "Meillä on aina ollut..."

Ex-nyrkkeilijä Amin Asikainen ja hänen puoliso Nadia Ammouri ovat olleet yhdessä noin seitsemän vuotta. Pariskunta alkoi seurustella vuoden 2015 lopussa, kihlasormukset he vaihtoivat vuonna 2018.
Videohaastattelussa Amin Asikainen ja Nadia Ammouri:
Lukuisista yhdessä vietetyistä vuosista huolimatta Amin ja Nadia hehkuttavat yhä rakkauttaan, ja käyttäytyvätkin toisinaan aivan kuin vastarakastuneet.
Näin riettaina Aminia ja Nadia-vaimoa näkee harvoin - kuva
Vastikään Nadia kuitenkin mietiskeli vuosien mittaan vahvistunutta liittoa rakkaansa kanssa. Hän julkaisi Instagram-sivullaan suloisen, jopa taianomaisen otoksen, jossa pariskunta istuu omilla valtaistuimillaan. Kuvatekstissä hän kirjoittaa heidän olevan oman elämänsä kuninkaalliset.
- Meidän suhde toisiimme on vuosien ajan kasvanut. Luulin, että olimme alussa todella korkealla tasolla. Nyt vasta tajuan, kuinka korkealle tasolle sitä voi oikeasti mennä, Nadia myöntää, ja ihmettelee, kuinka rakkaus voikin vain kasvaa ja syventyä ajan myötä.
- Meillä on aina ollut intohimoa ja luulen että aina tulee olemaan. Meillä on kuitenkin säilynyt näiden vuosien aikana varmasti se tärkein. Toisen arvostaminen ja kunnioitus niinäkin hetkinä kun olemme olleet erimieltä.
Nadia luettelee myös, että parivaljakko on kehittynyt kuuntelemaan toinen toistaan, sekä näin ollen tekemään kompromisseja.
- Olemme oppineet myös puhaltamaan yhteen hiileen. Niin, että perhe on molemmille se prioriteetti minkä eteen teemme kaikkemme ja myös annamme toisillemme tilaa/aikaa toteuttaa omia intohimon kohteita niissä rajoissa mitä tämän hetkinen tilanne perheen kanssa sallii.
Amin Asikaisen puoliso Nadia Ammouri avautuu sairastelustaan: "En voinut levätä"
Perhe on viettänyt viikonloppuna laatuaikaa yhdessä. He osallistuivat koko konkkaronkka lauantaina 22. lokakuuta Turpaanvetotalakoot -tapahtumaan, joka on Nadian mukaan ollut perinne aina vuodesta 2015. Hän julkaisi Instagramissa suloisen perhekuvan urheilutapahtumasta.
- Jotenkin nostalginen tunne, kun Gabrielin kanssa katsoimme 2016 katsomosta otteluita ja kannustimme mm. Matti Lappalaista. Pidin Kaapoa sylissä seisomassa, että näkee jotain. Nyt tuli se päivä kun Gabriel itse asteli kehään, hän muistelee kuvatekstissä tunteikkaana.
- Voittohan sieltä irtosi. Hyvä oli vastustajakin. Gabrielille se oli samalla kymmenes ottelu. Nyt haavissa on 9 voittoa ja 1 tasapeli. Tästä on hyvä jatkaa. Onnea Gabriel ja Amin, Nadia fiilistelee.
Gabriel-poika kuuluu uusioperheeseen Aminin edellisestä liitosta. Aminilla ja Nadialla on kolme yhteistä lasta.
"Myös Amin Asikainen pelkää" - Nadia Ammouri tunteellisena rakkaansa päättyneestä tosi-tv-matkasta
Nadia ja Amin saivat perheenlisäystä alkuvuodesta, kun pikkuiset kaksostytöt Adina ja Amina syntyivät. Dramaattinen synnytys ei onnistunut ilman komplikaatioita, vaan toinen vauvoista sai olkapunosvaurion. Kuntoutus kuitenkin tepsi, ja käsi alkoi kuin ihmeen kaupalla toimia.
- Kuulemma erittäin harvoin tällaisesta vauriosta toipuu näin hyvin, Nadia ja Amin iloitsivat taannoin Seiskalle.
Amin Asikainen suri kaksostyttönsä kohtaloa: Itkin yksin salaa