fbq
minna turunen ja roope salminen

Minna Turunen paljastaa kaiken väkivaltaisesta parisuhteestaan – satoja pahoinpitelyjä: Olin vanki omassa kodissani - haulikko uninallena

Seiska kertoi vastikään paparazzin löytäneen näyttelijä Minna Turusen, 48, sairaalasta. Kymmenen vuotta sitten julkisuudesta kadonnut, Roope Salmisen äitinäkin tunnettu Minna oli joutunut jälleen kerran hakeutumaan hoitoon aivovamman aiheuttaman epileptisen kouristuskohtauksen vuoksi.

(Yläkuvassa Minna ja 8-vuotias Roope yhdessä näytelmän jälkeen. Roope esitti pientä kalastajapoikaa Lahden kaupungin kesäteatterissa Kyllikki ja Olavi -näytelmässä.)

Minna kertoi Seiskalle, että aivovamma on perua väkivaltaisesta parisuhteesta, joka käytännössä päätti hänen näyttelijäuransa vuosien 2006–2008 välisenä aikana.

– Olin kaksi ja puoli vuotta suhteessa narsistisen psykopaatin kanssa. Koin erittäin absurdia väkivaltaa monissa muodoissaan. Siihen kuului muun muassa aseella raiskaamista ja hirtettynä olemista. Luulin monta kertaa olleeni kuollut, Minna kertoi.

Minna Turunen kirjoitti riipaisevan runon pojalleen Roope Salmiselle – ”Rakkaus on aina suurempi pelkoa”

Myöhemmin saimme Minnaan uudelleen yhteyden. Se ei ollut helppoa, sillä näyttelijän nimi on vaihtunut jo vuosia sitten hänen oman turvallisuutensa tähden. Uusi nimi, kuten Minnan nykyinen asuinpaikkakin, on tarkoin varjeltu salaisuus. Salaisuutta suojelee viranomaisten myöntämä turvakielto.

Minna saapuu haastatteluun mustan auton kyydissä. Reportterin yllätykseksi hän nousee autosta omin jaloin. Avustaja taittelee pyörätuolin jo valmiiksi, mutta Minna keskeyttää hänet.

– Tänään emme varmaan tarvitse tuolia. Olen saanut viime yönä nukuttua hyvin, joten kävely sujuu. Tällaista on elämä aivovammapotilaana. Yhtenä päivänä olet ok, mutta toisena löydät itsesi tajuttomana sairaalasta, Minna sanoo.

minna turunen

Vakavan aivovamman lisäksi Minnan pään ja kasvojen vasen puoli on vaurioitunut. Oikeakätisen pahoinpitelijän lyönnit osuivat pääosin siihen. Otsalohkossa on vuodon jälkiä ja leuka on vinossa. Hampaatkaan eivät ole niin kuin ennen, mutta niitä ei ole varaa oiotuttaa. Lukuisat lääkärinlausunnot vahvistavat vammat.

– Pahoinpitelijäni oli taitava psykopaatti. Hän osasi lyödä kaikki kylkiluuni vuorotellen katki. En tiedä, mitkä luut minulla ovat kropassani sellaisia, jotka eivät ole murtuneet, Minna hymähtää ja ryhtyy kertomaan synkkää kertomusta helvetillisestä parisuhteestaan.

Tarina alkaa niin kuin vastaavissa yleensä: mies oli aluksi hurmaava, ja Minna lankesi treffeille, sitten toisille ja niin edespäin. Kolmen kuukauden seurustelun jälkeen näyttelijä sai esimakua tulevasta. Oli miehen syntymäpäivä.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Hän roiskaisi minut kirjahyllyä vasten ja hakkasi päätäni seinään. Se oli ensimmäinen kerta elämässäni, kun koin fyysistä väkivaltaa.

– Olen pohtinut itsekin, miksi en lähtenyt suhteesta heti pois. Olen yliempaattinen ja suoraan sanottuna halusin rakastaa sairaan ihmisen terveeksi.

Minnan mukaan hän joutui suhteen aikana pahoinpidellyksi satoja kertoja. Kivuliain muisto liittyy selvästi Minnan pojan Roope Salmisen tärkeään juhlapäivään. Minna murtuu kyyneliin sitä muistellessaan.

– Mieheni pyysi minua laittamaan itseni kauniiksi, kun olimme lähdössä Roopen ylioppilasjuhliin. Minulla oli iltapuku päällä, ja laitoin meikkiä eteisessä. Yhtäkkiä hän hyökkäsi kimppuuni ja hakkasi minut. Hän raivosi ja vaati kertomaan, ketä varten oikein meikkasin. Turpaan tuli niin lujaa, etten pystynyt liikkumaan viikkoihin.

Minna Turusen raju tilitys välirikosta poikansa Roope Salmisen kanssa: Tapasivat vuosien tauon jälkeen, Roope katkaisi välit uudestaan!

Minna ei uskaltanut hakea apua, koska mies uhkasi tappaa hänen lähimmäisensä. Miehellä oli kotonaan useita laittomia aseita.

– Hän laittoi aina katkaistun haulikon tyynyni viereen ja sanoi: "Tämä on minun uninalleni."

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Ex-mies hakkasi Minnaa muun muassa aseen perällä. Kallon sisällä on useita vuotojälkiä, jotka on kirjattu lääkärinlausuntoihin. Mies myös esti Minnan pääsyn sairaalaan ja piti tätä kidnapattuna omassa kodissaan.

– Olin sidottuna makuuhuoneessamme useita päiviä kapula suussa. Olin niin laiha, että kylkiluuni näkyivät. Yksi hänen kidutuskeinonsa oli pitää minua nälässä. Jouduin jopa juomaan omaa virtsaani.

roope salminen ja sara sieppi
Roope Salminen avopuolisonsa Sara Siepin kanssa.

Minna lähti lopulta miestä pakoon. Tätä edelsi dramaattinen tilanne.

– Hän roikotti minua viidennestä kerroksesta ja sanoi, että nyt tuli lähtö. Olin aivan varma, että kuolen, ja se näyttää itsemurhalta. Levitin käteni kuin siivet, ja ainoa ajatukseni oli, että ehtisin kirjoittaa Roopelle viestin, etten tehnyt itsemurhaa.

– Lopulta mies riuhtoi minut sisälle ja ryhtyi pelaamaan videopelejä. Rupesin juottamaan häntä känniin. Tein hänelle isoja karpalovodkapaukkuja ja itselleni kaadoin pelkkää mehua. Hänen tultuaan tarpeeksi humalaan sanoin meneväni ostamaan tupakkaa.

Tämän jälkeen Minna kertoo muistin katkenneen. Hänelle on myöhemmin kerrottu, että ystävällinen kuorma-autokuski poimi hänet öiseltä moottoritieltä ja toimitti sairaalan psykiatriselle osastolle. Sairaalaan tuotaessa Minnalla ei ollut kenkiä jalassa ja vaatetuksena oli pelkkä pyjaman paita.

Sairaalasta päästyään Minna ryhtyi pakenemaan miestä. Seuraavan kahden vuoden ajan hän asui omien sanojensa mukaan pusikoissa ja saunoissa. Öitä hän vietti jopa vinttikomeroissa.

– Psyykeni romahti täysin ja kärsin pahoista pelkotiloista. En saanut nukuttua eikä suolistoni toiminut.

Lopulta Minna sai kuulla, että mies oli ampunut itsensä.

– Hän teki niin kuin pelkurit tekevät: paska kosautti aseella aivonsa seinään.

Miehen kuolema oli Minnalle helpotus, mutta elämä oli suistunut pahasti raiteiltaan. Ura näyttelijänä oli ohi ja mielenterveys rempallaan. Vuonna 2012 Minna päätyi psykiatriseen sairaalahoitoon Lahteen.

Minna kertoo yrittäneensä tuolloin lähestyä Roope-poikaansa.

Roope Salmisen äiti Minna Turunen kertoo syyn 5 vuoden välirikkoon poikansa kanssa: Roope häpesi ja hylkäsi minut!

– Hänellä oli tiistaisin Lahdessa Kolina-ryhmän keikka, joten tietenkin tungin itseni sinne joka kerta. Roope kuitenkin ilmoitti eräänä iltana minulle viiden ystäväni läsnä ollessa, ettei minun tarvitse enää tulla, koska nauran liian äänekkäästi. Ystäväni hämmästyivät. Tämän jälkeen emme nähneet Roopen kanssa vuosiin.

Roope Salmiselta kipakka vastaus äitinsä Minna Turusen puheisiin Sara Siepistä: Inhottavaa!

Minnan mukaan Roope elää käsityksessä, että Minna on käyttänyt päihteitä väärin. Minnan mukaan asia ei ole näin, vaan perättömät alkoholismiväitteet ovat lähtöisin lähipiiriltä.

– Esimerkiksi äitini ei käynyt edes katsomassa minua sairaalassa. Hän myös väitti, että teeskentelen sairasta, jotta saisin huomiota.

Minnan avustajana toimiva mies tapasi hiljattain Roopen ja antoi tämän lukea lääkärinlausunnot muun muassa aivovammasta.

– Aluksi Roope ei uskonut, että olen sairas. Hän luuli, että valehtelen. Nähtyään lääkärinlausunnot hän uskoi, mutta katkaisi muutaman viestin jälkeen välit kokonaan.

Minnan toivoo yhä kovasti, että välit Roopeen lähenisivät. Hänen mukaansa se vaatisi kuitenkin vain Roopen aktiivisuutta.

– Voitko ottaa yhteyttä, kun luet tämän lehden? Rakastan sinua, Ropsu, Minna lähettää haastattelun lopuksi terveisiä pojalleen.