Mikko Alatalon huikea matka: Ajoin läpi Yhdysvaltojen
Kun kuulin pikkupoikana Rollareiden soittavan Route 66 -biisiä, päätin, että jonain päivänä vielä ajan tuon legendaarisen tien Chicagosta Los Angelesiin. Kauan kesti, ennen kuin pääsin ajamaan autolla ”Amerikan pääkadun”.
Lopulta 70-vuotislahjakseni ajoin ystäväni Donin kanssa Kuuskutosen Flagstaffiin Arizonaan – olinhan jo vuosia sitten ajanut loppureitin Mojaven erämaan läpi aina Santa Monican laiturille.
Näimme mielenkiintoisia kaupunkeja ja kuulimme hyvää bluesia sekä kantria. Ruoka maittoi lännen maalaissapuskasta kreolikeittiön antimiin.
Route 66:lla ykköshuomio on, että kyllä Yhdysvallat on maatalousmaa. Reitillä on silmän kantamattomiin peltoja, jopa satoja maileja, ennen kuin pääsee seuraavaan mielenkiintoiseen kaupunkiin. Keskilänsi ruokkii niin itä- kuin länsirannikon.
Toinen asia on, ettei alkuperäistä kuuskutosta ole jäljellä kuin paikoitellen. Isot interstate-moottoritiet ovat korvanneet sen.
Vaikka Chicago on kulttuurisesti itärannikon kaupunki, St. Louis on bluesaluetta. Missourin eteläosissa, Oklahomassa ja Texasissa, kohtaa todellisen keskilännen eli niin sanotun raamattuvyöhykkeen, missä kotia, uskontoa ja isänmaata pidetään suuressa kunnia-asemassa.
Mikko Alatalo aikoi lopettaa levyttämisen – Vain elämää toi uutta tuulta purjeisiin
Kun Texasissa tuoksuu lanta, on Uuden Meksikon Santa Fe puolestaan tyylikäs rikkaiden eläkeläisten kaupunki täynnä taidegallerioita ja antiikkikauppoja. Rikkaat kalifornialaiset myyvät miljoonan dollarin asuntonsa ja saavat samanlaisen asunnon Santa Festä ja Phoenixista 300 000 dollarilla.
Yksi iso ongelma Arizonalla ja Uudella Meksikolla on, niin kuin Etelä-Kaliforniallakin: vesipula. Ei ole satanut vuosiin, ja kaivot joudutaan poraamaan aina vain syvemmälle ja syvemmälle.
Iskelmä-Finlandilla palkittu Mikko Alatalo avautuu petipuuhista: ”Se on seksin tappaja”
Historialliseen Kuuskutoseen liittyy myös traagista historiaa. Se oli 1930-luvulla ”Äiti-tie” Kaliforniaan nälkäkuoleman partaalla olleille viljelijäperheille.
Kuten John Steinbeck romaanissaan Vihan hedelmät kuvaa, muuttuivat keskilännen pellot tuolloin kuivuudessa ja tuulessa pölykentiksi. Ei voitu viljellä mitään. Myös Woody Guthrie kuvasi lamaa lauluissaan. Kaliforniassa keskilännen ihmiset olivat palkkatöissä maatiloilla.
Yksi mielenkiintoinen piirre Arizonassa ja Nevadassa on se, että intiaanit asuttavat maaseutua ja ovat mukana myös bisneksissä. Muutenkin koko Kuuskutosen reitillä esiintyvät nimet tulevat natiiviamerikkalaisilta.
Yhdysvallat ei ole monoliitti. Se ja sen väestö muuttuvat koko ajan. Varsinkin etelässä kuulee espanjaa yhtä paljon kuin englantia.
Silmiinpistävää on kansakunnan poliittinen kahtiajako. Olin georgialaisen kantrirokkari Brantley Gilbertin konsertissa.
Laulaja uhosi: ”Meitä eivät Washingtonin poliitikot määrää” – ja yleisö hurrasi.
”Me elämme täällä omaa elämää. Me olemme redneckejä ja ylpeitä siitä” – ja taas yleisö hurrasi.
”Me olemme Dirty South”, huusi Gilbert.
Hauskaa on se, että alunperin Dirty South oli afroamerikkalaisten räppäreiden tunnus.
Olen aina rakastanut americanaa: elokuvia, musiikkia ja kirjoja. Route 66 todellakin on sitä. kauppoja, motelleja ja bensa-asemia riittää, sellaisia joita olen nähnyt lapsena elokuvissa.
Kilometrejä kertyi yli 3 000, kun teimme koukkaukset Kansasiin, Nebraskaan ja Iowaan. Paluumatkalla lensin Clevelandiin tutustumaan Rock’n’Roll Hall of Fameen. Kun ajoin Ohiosta Indianan kautta Chicagoon, tuli kilometrejä vielä lähes 500 lisää.
Tällä reissulla keräsin 10 käytyä USA:n osavaltioita lisää. Käymättä minulla on enää neljä.
Viimeisenä aion tehdä reissun Donin ja Norjan-pikkuserkkuni Björnarin kanssa Alaskaan.
Björnarin isosetä Leonhard Seppola osti 1900-luvun alussa samojedeilta koiria ja risteytti ne Alaskan koiriin. Näin syntyi siperianhusky.
Mutta se on toinen tarina.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.