Oletko kuullut tämän tarinan? Mikko Alatalo haastatteli David Hasselhoffia Los Angelesissa ja mokasi totaalisesti - vedet silmissä nauranut maailmantähti kuittaili vielä vuosia myöhemmin!

Mikko Alatalo ja David Hasselhoff
Mainos
Mainos päättyy

Yli 40-vuotinen ura televisiossa on vienyt Mikko Alataloa, 69, myös kotimaan rajojen ulkopuolelle. 1980-luvun alussa innokas tamperelaisreportteri lähetettiin Yhdysvaltoihin tekemään Suomessa supersuositun Iltatähti-viihdeohjelman erikoisjaksoja.

Iltatähti California Special sisälsi nimensä mukaisesti maailmantähtien haastatteluja suoraan Kalifornian auringon alta. Kaukana koti-Suomessa tv-katsojat saivat ihmeteltäväkseen Toton, The Beach Boysin ja The Doobie Brothersin juttutuokioita.

– He kaikki olivat helkkarin hienoja ja mukavia ukkoja. Varsinkin The Doobie Brothersin tapaaminen oli itselleni iso juttu, sillä pidin bändistä kovasti. Sillä reissulla sattui kyllä kaikenlaista, Mikko muistelee Seiskalle.

Mikko oli käynyt tutustumassa Amerikkaan jo etukäteen kesällä 1978.
Mikko oli käynyt tutustumassa Amerikkaan jo etukäteen kesällä 1978.

Tätä asiaa harva tajuaa Mikko Alatalosta! Yllättävä yhteydenotto johti 40 vuoden televisiouraan – ”Voisikin sanoa, että takanani on loistava tulevaisuus”

Mainos
Mainos päättyy

Eräskin hauska sattumus osui Los Angelesiin, missä Mikko pääsi esittelemään suomalaiskatsojille maailman kenties kuuluisinta menopeliä. David Hasselhoff oli noussut maailmanlaajuiseksi megatähdeksi Ritari Ässänä, joka ajoi ihmeautoa nimeltä KITT.

– Auton esittelypätkä meni muuten hyvin, mutta jostakin syystä erehdyin kutsumaan autoa ajanutta näyttelijää David Hasseldorfiksi. Hän muisti sen saavuttuaan Suomeen vuosia myöhemmin, ja kuittaili, että tämäkö on se kaveri, joka kutsui häntä Hasseldorfiksi!

Suomessa Ritari Ässä alkoi MTV:llä 1984. Michael ja KITT-auto tunnetaan yhä, vaikka sarjaa tehtiin vain neljä vuotta.
Nyt on legendaarista! Suomessa Ritari Ässä alkoi MTV:llä 1984. Michael ja KITT-auto tunnetaan yhä, vaikka sarjaa tehtiin vain neljä tuotantokautta.

– Mutta hän otti sen ihan huumorilla, itse asiassa nauroi koko jutulle vedet silmissä. David myös mainitsi, ettei erheeni edes ollut niin paha, sillä häntä oli kiusattu koko high school Hasseldorkaksi. Että Hasseldorf oli ihan tarpeeksi lähellä sitä!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Oletko kuullut tämän tarinan? Mikko Alatalo haastatteli David Hasselhoffia Los Angelesissa ja mokasi totaalisesti - vedet silmissä nauranut maailmantähti kuittaili vielä vuosia myöhemmin!