Michelin-kokki Tommi Tuominen tekee 70-tuntista työviikkoa – ”En odota kompastuvani miljooniin!”

Tommi Tuominen pyörittää useita ravintoloita.
Mainos
Mainos päättyy

Tommi Tuomisen ja Henri Alénin aiempi ravintola Finnjävel sekä toukokuussa avattu Ultima ovat molemmat vaatineet massiivisia investointeja. Kun kaksikko löi hynttyyt yhteen, ei ollut mitään takeita, että toiminnasta saataisiin kannattavaa. Viimeisimmällä tilikaudellaan Finnjävel teki kuitenkin voittoa peräti 250 000.

– On mennyt paremmin kuin ikinä uskalsimme odottaa. Toivoimme, että Finnjävel maksaisi kahden vuoden aikana itsensä takaisin. Me jopa vähän ylitimme sen, sillä jotain jäi viivan allekin, Tommi iloitsee.

Söisitkö sinä tässä ravintolassa? Perunat kasvavat ilmassa, sirkat lampuissa!

Toistaiseksi omistajat eivät ole kuitenkaan päässeet rikastumaan, vaan voitot sijoitettiin uuteen ravintolaan.

– En odota kompastuvani miljooniin lähiaikoina. Tulen ihan hyvin toimeen, mutta se vaatii rajua työntekoa. En edes haluaisi vetäytyä kivitaloon Ullanlinnaan, vaikka se olisi mahdollista, 70-tuntista työviikkoa painava, neljä ravintolaa omistava yrittäjä sanoo.

Mainos
Mainos päättyy

Mitä ihmettä?! Näin huippukokki Tommi Tuominen kasvattaa hyönteisiä ihmisravinnoksi!

Moni piti varmana, että Finnjävel palkittaisiin himoitulla Michelin-tähdellä. Huomionosoitus jäi kuitenkin saavuttamatta todennäköisesti siksi, että ravintolan lopettamisesta ilmoitettiin jo ennen sen avaamista. Sellaisia konsepteja ei ranskalainen rengasfirma arvosta.

Hyvä Suomi, Michelin-tähdet jaettiin: Tommi Tuomisen ravintola teki historiaa!

Ultima on kuitenkin tullut jäädäkseen, eikä Tommi yllättyisi, jos se saisi jossain vaiheessa Michelin-tähden.

– Emme silti ole tähtijahdissa, koska konseptimme ei ole millään tavalla perinteinen. Michelin kuitenkin arvostaa vahvaa näkemystä ja ideaa ravintolan taustalla. Ruokatuotteesta se ei ainakaan jää kiinni.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Michelin-kokki Tommi Tuominen tekee 70-tuntista työviikkoa – ”En odota kompastuvani miljooniin!”