Olisitko arvannut? Kuningaskotka Janne Ahonen on käsittämättömän taitava käsistään - mäkilegendan palkannut Mika Pohjonen hehkuttaa estoitta!

Oopperalaulajana ja tangokuninkaana tunnettu Mika Pohjonen, 47, tunnetaan myös autokauppiaana. Mika avaa ensi viikolla uudet tilat Lahden Launeelle valtakunnallisten autokauppaketjujen viereen.
Massiivisten panostusten myötä henkilömäärä nousee kymmeneen. Yksi uusista työntekijöistä on Seiskan tietojen mukaan ex-mäkihyppääjä Janne Ahonen.
– Kun kerran kysyit, niin voin myöntää: kyllä! Pitää paikkansa, Mika naurahtaa Seiskan reportterille.
– Meille hän ei ole vain kuningaskotka ja moninkertainen maailmanmestari, vaan ennen kaikkea työyhteisömme täysiverinen jäsen. Janne tulee tänne paljolti siksi, että meillä on oma porukka, jonka kanssa on kiva touhuta töitä.

Ex-tangokuningas Mika Pohjosen jättiyllätys: Palkkasin Janne Ahosen!
Kaksikko tuntee toisensa pidemmältä ajalta. Hyppyrisankari on huoltanut kiihdytysautojaan oopperalaulajan entisten autokauppatilojen yhteydessä.

– Janne on ihan älyttömän monipuolinen kaveri kokonaisosaamisensa kanssa. Hän on erittäin kätevä käsistään ja muun muassa rakentanut minulle laivaa viime keväästä lähtien, herra Pohjonen paljastaa.
Mikan mukaan mäkikotka ei tule töihin niinkään automyyjäksi, vaan jokapaikanhöyläksi.
– Kyllä Janne varmaan jonkun autonkin myy, mutta tässä firmassa kenellekään ei ole määritelty tarkkoja työtehtäviä. Lähtökohtaisesti hän osallistuu matkailuautojen varusteluun, koska on niin taitava näpertämään kaikenlaista, Mika kehuu.
Rajusti laajentava autokauppias kuvailee työyhteisöään poikkeuksellisen hyvähenkiseksi.
– Tämä ei ole mikään ihan normityöpaikka. Putkifirman kaverikin totesi täällä käydessään, että teillähän on täällä kuin perhe. Rakennamme tätä yhdessä eikä missään nimessä niin, että tänne hyppää yhtäkkiä joku pukutyyppi touhuamaan.