Kuva! Temptation Island Suomen Valto vietti vauhdikasta juhannusta Himoksella - mukana myös muita tuttuja Temppareista!

Seiskan tarkkasilmäinen lukija bongasi Temptation Island Suomen 7. kaudelta tutun Valto Harvistolan Jämsän Himoksella juhannuslauantaina.
- Valto tilasi juomia baaritiskiltä, jonka jälkeen hän siirtyi kaveriporukan kanssa muualle istuskelemaan, Seiskalle kerrotaan.
Silminnäkijöiden mukaan monet muut tosi-tv-tähdet nähtiin samassa bile-seurueessa.

- Ex on the Beach Suomen Annika, ja Temppareista tuttu Jape olivat ainakin samassa porukassa. Jape oli nauttinut illan aikana runsaasti juomia, ja hän huuteli juhlien aikana Valton nimeä innokkaasti, Seiskalle naureskellaan.
Nämä kuvat vahvistavat TIS-Miran ja Markuksen kuumat välit - huhkivat yhdessä hiki päässä!
Instagramin perusteella Valto oli viettänyt juhannusta muiden Temppari-tähtien kanssa.
Jape oli julkaissut videon bileporukasta Instagramissaan. Myös Mattu lisäsi runsaasti kuvia juhannuksen aikana. Mukana juhlimassa olivat ainakin TIS-Valto, Emilia, Wallu, Jape, Mattu sekä Temppareiden 5. kaudelta tuttu Jonna.