Kuvat: TIS-Valto kuumilla kesätreffeillä mysteerikaunottaren kanssa - Valto puristeli ja kehui seuralaisensa reisiä: "He kikattelivat ja flirttailivat!"

Valto Harvistola ja Mira Ahola olivat yksi Temptation Island Suomen seitsemännen tuotantokauden kohutuimmista pariskunnista.
Suhde päättyi eroon, kun Valtolle paljastui viimeisellä iltanuotiolla, että Mira ja sinkkuna viettelysten saarella ollut Markus olivat päätyneet sänkyyn, eikä Valto voinut enää jatkaa suhdetta Miran kanssa.
Valto paljasti Youtube -videollaan toukokuussa, että hän on Instagramin kautta saanut jopa treffipyyntöjä.
- Laittakaa vaan somessa viestiä. Kyllä niitä treffipyyntöjä on tullut, muutamat ovat olleet semmoisia, että ovat herättäneet kunnioitusta. Semmoisia, että he, jotka ovat niitä kirjoittaneet, ovat oikeasti miettineet sitä, että mitä he kirjoittavat minulle. Hauskalla tyylillä pääsee pitkälle, Valto totesi videolla.
Seiskan lukijat ovat monesti bonganneet Miran ja Markuksen yhdessä ja vaikuttaa siltä, että heidän tapailunsa ohjelman jälkeen on sujunut hyvin.
Nämä kuvat vahvistavat TIS-Miran ja Markuksen kuumat välit - huhkivat yhdessä hiki päässä!



Myös Valto siirtynyt elämässään eteenpäin Temptation Island Suomen jälkeen, sillä Seiskan tarkkasilmäinen lukija bongasi viime viikonloppuna myös Valton treffeillä nuoren kaunottaren kanssa.
- Valto oli kuumilla treffeillä Helsingin Esplanadilla. He kävivät yhdessä hakemassa lisää juomia kaupasta, ja kävelymatkalla Valto kehui tytön vahvoja reisilihaksia ja kokeili niitä!
- Pariskunta kikatteli K-kaupassa valitessaan illan alkoholijuomaa. He flirttailivat myös treffiensä aikana todella paljon! Valtosta ja naisesta huomasi, että kyseessä olivat kenties ensimmäiset treffit, sillä he olivat vasta tutustumassa toisiinsa, Seiskalle kuiskaillaan.