Joulutavarat jo tilattu! Lelukauppayrittäjä Janne Kataja paljastaa Seiskalle: Tämä tekee lelusta hitin

Riihimäen Pientä lelukauppaa pyörittävä monitaituri Janne Kataja, 41, avaa toisen lelukaupan Tampereelle elokuussa. Myymälästä on tulossa Suomen suurin lelukauppa, sillä tilaa temmeltää on lähes 700 neliömetriä.
Ohhoh, Janne Katajasta tuli lelukauppias! ”Se on ollut haaveeni lapsesta saakka”
Yrittäjän arki on hektistä, eikä asiaa helpota, että kaupan alalla pitää myös osata ennakoida kauas.
– On myös yllättävää, kuinka valtavan paljon lelualalla on trendejä seurattavaksi. Se vaatii rohkeutta sisäänostossa, sillä nyt ostetaan ensi kevään tuotteet. Joulusesonki on jo ostettu!
– Seuraamme paljon tilastoja maailmalta sekä sosiaalista mediaa. Myös palautteella on iso rooli, sillä jos tarpeeksi moni kyselee vaikka jotain vanhaa tuotetta, voi tuote palata valmistukseen ja sitä kaivanneiden toive toteutua, Janne kertoo Seiskalle.
Tulevan kesän hittileluja on kuitenkin vaikea ennustaa. Lempileluja on yhtä valtava kirjo kuin on leikkijöitäkin.
– Valikoimamme on valtava. Fidget-lelut myyvät nyt hyvin. Klassikkobränditkin pysyvät vuodesta toiseen ja ovat jo isompia kuin itse tuotteensa, esimerkiksi Barbiet ja Legot. Myös Ryhmä Hau ja Sonic-hahmo figuurina ja pehmoina vetävät tällä hetkellä. Sonic on tietysti alun perin pelihahmo, joten yllätyksiäkin alalla tulee.
40 vuotta täyttävä Janne Kataja avautuu menneisyydestään: Minusta piti tulla pappi!
Yrittäjyytensä lisäksi edelleen myös näyttelijänä ja juontajana työskentelevä Janne kertoo, että työelämän imussa on vaikea löytää aikaa leikkimiselle.
– Leikkimiselle jää vähän aikaa, kun samalla leikkii lelukauppiasta ja näyttelijää. Olen nytkin keskellä kaatosadetta pienellä salaisella alueella mökkeilemässä. Tänään on ainoa täysvapaapäivä tällä viikolla, eli harvassa ovat ne hetket, kun en ole töissä. Toki teen työtä, josta tykkään, ja se on kivaa. Mielekkään työn tekeminen luo tunnelmaa.
Jannen ja Aku Hirviniemen luotsaama Hihhihhii Oy häärii tuotantoyhtiönä uuden Hymyä!-sarjan takana, ja sarjan on tarkoitus ilmestyä suoratoistopalveluihin ensi vuonna.
– Hymyä!-sarjan jälkityöt ovat käynnissä. Se on aivan yhtä pitkä työvaihe ellei jopa pidempi kuin kuvaaminen. Viime viikolla aloitettiin myös uuden tv-ohjelman kuvaukset.
Viime lauantaina (15.5.) Janne myös juonsi joka vuotiseen tapaansa Valion sivuilla lehmien laitumellelaskun.
– Koronan vuoksi tämän vuoden tapahtuma oli salaisessa paikassa, jottei paikalle tulisi yleisöä. Sieltä palasin illaksi mökkeilemään ja maanantaina jatkuu taas työt.
Janne Kataja huvitteli Linnanmäellä! Näin kekseliäästi viihdyttäjä suojautui koronalta – kuva!
Janne nauttii töistään, mutta ei pistäisi pahitteeksi kesälomaakaan – silloin kun ei sada.
– Näyttäisi siltä, etten ehdi tänä kesänä lomailemaan. Tälle kesälle siirtyi yksi kesäteatteri viime vuodelta. Sen lisäksi on muita kuvauksia ja töitä, joita pystytään koronarajoitusten puitteissa tekemään.