
Eronnut Jere Karalahti ja ex-rakas Oksana Chaiko: välit lämpenivät uudestaan!
Vaimostaan Nannasta eronnut kohukiekkoilija Jere Karalahti on löytänyt rinnalleen uuden rakkaan.
TAUSTAA: TÄSSÄKÖ YLLÄTYSERON DRAMAATTINEN SYY? JERE KARALAHTI ISKI THAIMAASSA NUOREN KAMPAAJAN!
Lisäksi Seiskalle on sadellut vinkkejä myös siitä, että Jere on eron myötä jälleen ollut yhteyksissä valkovenäläiseen Stella-tyttärensä äitiin, Oksana Chaikoon.
Jere ja Oksana ovat jälleen Facebook-kavereita. Instagram-kuvien perusteella Oksana myös vieraili kolmen lapsensa kanssa Helsingissä vain muutama viikko sitten, ja Seiskan tietojen mukaan hän on muuttamassa pysyvästi Suomeen lähiaikoina.
Jere seurusteli Oksanan kanssa pelatessaan Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä. Stella-tytär syntyi vuonna 2013. Suhde kuitenkin päättyi, kun Jere tapasi Nannan, ja pian sen jälkeen lopetti kaiken yhteydenpidon Oksanaan. Oksana kertoi Seiskalle viime vuonna, että Nanna oli syy yhteyden katkeamiseen.
– Nanna soitti minulle ja sanoi, että Jere ei aio koskaan olla missään yhteydessä minuun tai Stellaan, eikä meistä koskaan tule hänen perhettään. Hän sanoi, että jos minulla on jotain asiaa Jerelle, sen kaiken täytyy mennä hänen kauttaan, koska Jere ei minulle puhu, Oksana sanoi tuolloin.
Ex-rakas paljasti vasta kuukausi sitten Jere Karalahden ison valheen!
Nanna myös haukkui Oksanan Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa.
– Mä tiesin siitä naisesta, mutta en sitä, että se on noin hullu. Se on laittanut viestejä mullekin, että hän tarvitsee rakennekynnet, että hän tarvitsee rahaa, Nanna tylytti Maria Veitolalle.
LISÄÄ NANNAN KOMMENTTEJA: Nanna Karalahti myöntää: Jere on aina elänyt pienessä valheessa!
Jeren ja Oksanan välien lämpenemisestä saattaa kertoa myös se, että Seiska tavoitti Oksanan, joka on aina mieluusti kommentoinut suhdettaan kohukiekkoilijaan, mutta tällä kertaa hän ei suostunut sanomaan asiasta sanaakaan.
– En sano mitään. En halua minkäänlaista juttua nyt, Oksanan totesi lyhyesti.