Cheek kävi luksusautokaupoilla – otti mallia James Bondilta!

Suomi-räpin eläköitynyt kuningas Jare Tiihonen eli Cheek, 39, on hankkinut Seiskan tietojen mukaan uuden ökyluokan menopelin heinäkuussa.
Ex-räppärin uusi ratsu on vuoden 2013 Aston Martin Vanquish. Brittikaunotar on todellinen supermenopeli, sillä sen yli 500-hevosvoimainen moottori kiihdyttä auton nollasta sataan 4,1 sekunnissa.
Aston Martin Vanquish tunnetaan parhaiten James Bondin autona. Pierce Brosnanin näyttelemä salainen agentti kaasutteli menopelissä elokuvassa Kuolema saa odottaa vuonna 2002.
Jare tunnetaan puolestaan intohimoisena James Bond -fanina. Onhan hän tehnyt jopa kappaleen Timantit on ikuisia, jossa riimittelee: ”Mutsi kysy, luuleksä olevas James Bond. Sanoin emmä tiedä, mut jotain samaa meis on”.

Kun kahdeksan vuotta vanha Aston Martin siirtyi Jaren omistukseen, sillä oli ajattu noin 40000 kilometriä. Auto on rekisteröity Suomeen heinäkuussa.
Vanquish maksoi uutena noin puoli miljoonaa euroa varusteineen. Seiskan asiantuntija-arvioiden mukaan Jare maksoi autosta reilut 200 000 euroa.
Viime vuosien aikana Suomessa ei ole ensirekisteröity yhtään uutta Aston Martinia. Luksusauto on käytettynäkin todella harvinainen ajoneuvo.
Seiskan lukija bongasi Jaren uuden autonsa kanssa Helsingin keskustasta toissa viikon sunnuntaina. Mukana riennoissa oli myös Jaren kaksosveli Jere Tiihonen.
Takana oli vauhdikas päivä, sillä kaksikko oli ollut ajelemassa vesijetillä kuumana kesäpäivänä. Vesileikkien jälkeen veljekset nähtiin hotelli Kämpin edessä.

– Jare ja Jere hyppäsivät komean urheiluauton kyytiin ja kaasuttelivat paikalta moottorin muristessa komeasti, silminnäkijä kertoo.
Uuden hankinnan myötä Jaren taloudessa on nyt kolme ökyautoa.

Hänen autotallinsa helmi on öljysheikkienkin suosima valkoinen Rolls-Royce Wraith Coupe, jonka räppieläkeläinen hankki vuonna 2018. Luksusauton hinta lähenteli puolta miljoonaa euroa.

Lisäksi Jare nähdään usein liikenteessä vuoden 2019 Range Rover Sport -katumaasturilla.

Jare Tiihonen on ollut läpi uransa perso ökykalliille menopeleille.
Hän on omistanut useita Mercedes-Benzejä, joista tunnetuin on AMG S63 -malli, joka vohkittiin vuonna 2018 Emma-gaalan jatkoilta. Vorot olivat ensin vieneet Jaren takin, jonka taskusta he saivat auton avaimen. Muusikon onneksi poliisit löysivät auton hyvässä kunnossa parissa tunnissa.

Kokoelmassa on ollut myös Mersun S 600, joka on edustusluokan luksuslaiva. Harvinaisin autoista on kuitenkin lokinsiipi-Mersuna tunnettu SLS AMG, joka maksoi uutena yli 300 000 euroa.
Jaren tallista on löytynyt myös yli 200 000 euron Bentley Continental, jonka hän kolaroi ajamalla vesiliirrossa sillankaiteeseen vuonna 2012. Suorituksesta kertyi remonttikulujen lisäksi 2 500 euron sakot.