Arvo romahti rajusti! Jukka Pojan uudenkarhea kotitalo ei mene kaupaksi - "Jännän äärellä eletään"

Reggae-artisti Jukka Poika, 41, ei ole saanut hulppeaa omakotitaloaan myydyksi.
Vain elämää -ohjelman 12. tuotantokaudella viime syksynä esiintynyt Jukka Poika laittoi Turussa sijaitsevan kotinsa ensimmäisen kerran myyntiin viime marraskuussa.
Vain hetki ennen myynti-ilmoituksen julkaisua Jukka oli esitellyt tummanpuhuvaa kotiaan Suomen kaunein koti -ohjelmassa.
Jukka ja hänen pitkäaikainen kumppaninsa Teija Stormi-Rousu, rakennuttivat 250-neliöisen lukaalin vuonna 2016. He eivät ei siis ole ehtineet majailla metsän siimeksessä muutamaa vuotta pidempään.
Kakskerran asuinalueella sijaitsevasta kodista pariskunta pyysi marraskuussa huikeat 849 000 euroa.

Koti ei ole viiden kuukauden aikana löytänyt itselleen ostajaa, sillä nyt myynti-ilmoitus on päivitetty nähtäville uudella, hieman huokeammalla hinnalla.
Pariskunta pyytää kodistaan tällä hetkellä 798 000 euroa, mikä on 51 000 euroa vähemmän kuin alkuperäinen pyyntihinta.
Kodissa on asunut Jukan, Teijan ja heidän esikoispoikansa lisäksi myös Teijan äiti. Suomen kaunein koti-jaksossa Jukka kertoi äidin asuttavan päärakennuksen yhteydessä sijaitsevaa 49-neliöistä kotia.
Sovintoseksi puhutti Vain elämää -artisteja - Jukka Poika: "Voi tulla hyvin sotaisaa seksiä"
Viime viikolla neljättä hääpäiväänsä viettänyt pariskunta kertoo laskeneensa kodin hintaa jo tovi sitten.
- Hintaa laskettiin muutama kuukausi sitten myyntiin laiton jälkeen välittäjän ehdotuksesta. Vähän mukavoitettiin sitä, Jukka kertoo.
Artistin mukaan kiinnostuneille ehdittiin pitää asuntonäyttöjä jo ennen hinnan laskua. Jukka arvelee ihmisten olevan tällä hetkellä varovaisia asunnon ostossa.
Vain elämää: Jukka Poika lopetti tupakoinnin oudolla kikalla - mallia kuolleelta suuruudelta!
Pariskunta ei etsi Jukan kertoman perusteella lukaalin tilalle uutta kotia. Perheellä on kaupunkikoti Turun lisäksi myös Helsingissä, missä he majailevat parhaillaan. Kakkoskoti on joka tapauksessa harkinnassa.
- Meillä on muutamia ehdokkaita ollut toki katsottuna, mutta onhan se aina kivempi tilanne, jos saa varallisuutta vapautettua siitä myynnissä olevasta kodista ensin, Jukka naurahtaa.
Vaikka Turun-kodille etsitäänkin aktiivisesti uusia asukkaita, Jukka Poika tuumaa asuntokuvioiden olevan vielä hieman auki.
- Sikäli hyvä, että asunto ei ole vielä mennyt kaupaksi, sillä suunnitelmamme tuntuvat elävän koko ajan. Kaikenlaisia mahdollisuuksia tulee mieleen.
Viihtyi ulkona! Jukka Poika mutusteli meksikolaista karvaisessa seurassa - paparazzikuva
Turku on kaupunkina pysynyt kaikista muutoksista huolimatta kohdesuosikkina.
- Varmaan Turun liepeiltä se seuraavakin löytyy, mutta sen verran ovat tosiaan eläneet suunnitelmat, että paha itsekään sanoa, että mitä tuleman pitää. Jännän äärellä eletään, Jukka tuumaa salamyhkäisesti.
Ohhoh! Reggae-tähti Jukka Poika paljasteli kameran edessä: "Ei huudettu paita pois, riisuin silti"