Vain elämää: Jukka Poika menetti lastensa lähihuoltajuuden - avioero ja huoltajuuskiista ajoivat ahdinkoon

Jukka Poika
Mainos
Mainos päättyy

Vain elämää -ohjelmassa vietetään tänä perjantaina (29.10.) Jukka Pojan päivää. Illallispöydässä reggaelaulaja avautuu ikävään huoltajuuskiistaan johtaneesta avioerostaan. Kyseessä on hänen elämänsä suurin kriisi.

- Syntymän jälkeen isoin kriisi varmasti… Kyllähän tietysti avioero on kaikilla niin sanotusti päräyttävä kokemus, sekä tosi ikävällä tavalla että pidemmän päälle rakentavallakin tavalla. Siinä joutuu tekemään itsetutkiskelua ja kohtaamaan monia asioita, mitä se tilanne vaatiikaan, Jukka Poika sanailee.

Vain elämää: Jukka Poika lopetti tupakoinnin oudolla kikalla - mallia kuolleelta suuruudelta!

- Vielä siitä eteenpäin suurin kriisi eläessäni on ollut se, että huoltajuuskiistan vuoksi menetin lähihuoltajuuden. Se aiheutti tosi paljon kaikkea mielipahaa, artisti kertoo.

Jukka Pojalla ja hänen eksällään on kolme yhteistä lasta.

Mainos
Mainos päättyy

- Kyllä se tilanne löi mut tietyllä tavalla lukkoon moneksi vuodeksi. Ei ollut sellainen olo, että teenpä nyt lauluja.

Laulaja kertoo ero- ja huoltajuuskriisin tapahtuneen ensimmäisen Vain elämää -kautensa jälkeen vuonna 2013.

Jukka Poika
Jukka Pojalla on yhteensä neljä lasta. 

- Jos joku opetus on tässä vuosien varrella tullut, niin se on se aloittelijan mieli. Ihan sama, missä kohdassa on, ei pidä luulla, että olisi jotenkin homma hanskassa. Jos niin luulee, sitten ei ole tajunnut, miten vähän ymmärtää, Jukka Poika toteaa.

Jukka Poika on ollut naimisissa Teija Stormin kanssa vuodesta 2018 lähtien. Pariskunta on kuitenkin pitänyt yhtä jo vuodesta 2011. Kaksikon suhde alkoi siis, kun Jukka Poika oli vielä eksänsä kanssa naimisissa.

Teija julkaisi viime keväänä kolmevuotishääpäivänsä kunniaksi Instagramissa yhteiskuvan kultansa kanssa ja kertoi parin olleen yhdessä jo kymmenen vuotta.

Mainos
Mainos päättyy

Jukalla ja Teijalla on vuonna 2019 syntynyt poika. Lapsi on Teijan ensimmäinen.

Erikoisjärjestelyjä Vain elämää -kuvauksissa tehnyt Jukka Poika: Kävin muutaman tunnin isäilemässä

Viime vuonna Jukka Poika taustoitti Kimpassa-ohjelmassa, että artisti sai Siideripissis-hittiinsä innoituksen kohdatessaan nykyisen vaimonsa. Pariskunta tapasi toisensa laivan hississä.

Vain elämää Nelosella ja Ruudussa perjantaisin klo 20.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan