Sovintoseksi puhutti Vain elämää -artisteja - Jukka Poika: "Voi tulla hyvin sotaisaa seksiä"

Vain elämää -ohjelmassa vietettiin perjantaina (12.11.) Chisun päivää. Yksi kappalevalinta herätti yhteisen pöydän ääressä keskustelua petipuuhista. Eräs Chisun kappale käsittelee intohimon ja seksin puuttumista suhteessa.
- Tiedän, että nämä on vähän haastavia aiheita puhua, intohimo ja sen puuttuminen on häpeällistä, Chisu alusti.
Chisu sanoi, että hänellä ei ole koskaan ollut pitkiä parisuhteita.
- Varmaan viisi vuotta pisin, missä olen ollut. Ei ole kokemusta koko elämän kestävästä, Chisu sanoi parisuhteisiin viitaten.

Anna Abreu kertoi olleensa sarjaihastuja ennen aviomiehensä tapaamista. Ihastuneena laulaja oli tunteidensa vietävissä. Nykyiseen suhteeseensa Anna toi tiedostamalla myös järjen mukaan.
- Se on työn tekemistä itsensä kanssa, kohtaa itsensä sellaisena kuin on. Eikä sälytä toisen harteille, että sun pitäisi olla tämmöinen, että mä voisin olla tällainen, Chisu summaa.
Chisu sanoo, että hänen ja nykyisen aviomiehensä Jori Roosbergin (ent. Sjöroos) välillä tapahtui "hirveän suuri ihastuminen", mutta sen jälkeen kuvioihin tuli tasaisempi arki.
Pyhimys nostaa keskustelussa esiin riitojen jälkeisen sovintoseksin.
- Sovintoseksi, siinä intohimo muokkaa muotoaan, Pyhimys sanoo.
Naimisissa oleva Arttu Wiskari sanoo, että intohimo voi löytyä pitkässä suhteessa uudestaan.
- On kokemusta, Arttu vakuuttaa.
Chisu ehdottaa, että riidan voi lopettaa menemällä suoraan sovinnon puolelle. Hän vihaa makuuhuonepuuhiin.
- Voi tulla sotaisaa seksiä, mielenkiintoista! Jukka Poika havahtuu.
Vain elämää Nelosella ja Ruudussa perjantaina klo 20.