Anna Puu paljastaa itsestään erikoisen seikan: "Oonko ainut..."
Anna kertoo pääjukeboksinsa valinnoista.
Anna Puun, 41, musiikkiura ponnahti hurjaan nousuun hänen sijoituttuaan toiseksi Suomen Idols-laulukilpailussa. Anna on julkaissut lukuisia levyjä ja pysynyt vankasti suosiossa jo viisitoista vuotta.
Musiikki on siis oletettavasti valtavassa roolissa Annan jokapäiväistä elämää. Nyt Anna paljastaa, että musiikki on vallannut hänen aivonsakin.
Instagramiin jakamansa hilpeän peiliselfien alla laulaja pohtii, onko muillakin samanlaista erikoisuutta kuin hänellä itsellään.
– KUKKUU! Oonko ainut, jonka päässä soi melkein AINA joku laulu? Nyt just kun aurinko paistaa sateen jälkeen, niin pääjukeboksi valitsi Kari Tapion "Myrskyn jälkeen", hän paljastaa.
Anna Puu teki paljastuksen suvustaan! Harvinainen yhteiskuva kullan kanssa
Yllättävän moni Annan seuraajista osaa samaistua harmittomaan pääjukeboksipulmaan, ja kertookin jukeboksinsa viimeisimpiä lauluvalintoja kommenttikentässä. Eräs seuraaja kertoo kuunnelleensa hiljattain joululauluja päänsä lauluvarastojen täydeltä.
– Aina soi. Joskus on myös puheohjelma menossa. Ja tähän aikaan vuodesta aina, kun joku sanoo, että kesää on vielä jäljellä, alkaa soida…arvaat kyllä mikä biisi, tunnustaa eräs, jonka kommentista tulee oitis mieleen Mamban kesään liittyvä kappale.