Anna Puu teki paljastuksen suvustaan! Harvinainen yhteiskuva kullan kanssa

Laulaja julkaisi harvinaisen kuvan Jukka-rakkaansa kanssa.
Anna Puun, 41, viikonloppu taittui hänen mukaansa hyvinkin vauhdikkaissa tunnelmissa. Anna vietti nimittäin juhannuksen sukunsa kanssa. Muun muassa hänen äitinsä, isänsä, siskonsa ja veljensä ovat olleet paikalla.
Laulaja paljastaa yksityiskohtia viikonlopunvietostaan tuoreessa Instagram-päivityksessään.
- Keskikesän toisella puolella! Mökillä oli aikamoinen hulinajuhannus, kun koko Puustjärven pesue puolisoineen kolmessa polvessa ikähaarukalla 9 kuukautta - 68 vuotta oli paikalla, hän kirjoittaa kuvatekstissään.
Kuvakoosteessa on selfien jälkeen otos juhannuskukista ja salossa liehuvasta suomenlipusta. Anna kertoo tekstissä, että hänellä on vain kaksi serkkua, joista nuorin on vielä päiväkoti-ikäinen.
Tästä syystä hänellä ei ole ollut kokemuksia "bondaamisesta" eli hengailusta serkusten kesken. Tämän vuoksi Anna sanookin olleen ihanaa katsoa laumaa eri ikäisiä serkuksia viettämässä aikaa keskenään.
- Mamma ja Pappa Puu tosin taisivat huokaista helpotuksesta, kun team älämölö lähti tänään omiin koteihinsa ja rauha palasi mökille, laulaja veistelee.
Rosanna Kulju äksyili! Festarikansa paheksuu kaunottaren käytöstä
Tapahtumarikkaan juhannuksen jälkeen Anna hengähtää hetken, ja kertoo nauttivansa nyt hiljaisuudesta.
- Samalla kun viimeisen kuvan vihreälippiksinen babydaddy nukuttaa erittäin hereillä olevaa taaperoa, hän päättää julkaisunsa tekstin.
Koosteen viimeisessä kuvassa Annan puoliso Jukka Immonen poseeraa kultansa kanssa vihreä lippis päässään. Pari meni viime syksynä naimisiin ja heillä on yksi yhteinen lapsi. Annalla on lisäksi vuonna 2010 syntynyt kouluikäinen tytär edellisestä liitostaan.