Anna Puu julkaisi rehellisen kuvan synnytyksen jälkeen

Laulaja Anna Puu, 41, ja musiikkituottaja Jukka Immonen, 45, saivat yhteisen lapsen kaksi vuotta sitten. Nyt Anna muistelee päivää, milloin pienokainen saapui maailmaan vilkkuvien valojen säihkyessä.
The Voice of Finland -tuomari Anna julkaisi raskausuutisen Instagram-päivityksessään joulukuussa vuonna 2020. Hän paljasti tulevan perheenjäsenen olevan poika siteeraamalla hänen ja Olavi Uusivirran yhdessä levyttämää 2020-kappaletta.
– "Oon se pieni poika kapselissa, tulin elämää etsimään." Tervetuloa meidän perheeseen, sinä tähtiin kirjoitettu kevään lapsi. Sinua odotetaan suurella rakkaudella. Rakkaudella äiti, isi ja isosisko, runoili Anna päivityksessään.
Annalla oli entuudestaan vuonna 2010 syntynyt taapero ex-puolisona kanssa, mutta Jukalle lapsi on ensimmäinen.
Anna Puun, 38, ja tuottaja Jukka Immosen, 42, yllättävä ilouutinen: Yhteinen vauva tulossa!
Vuotta ennen onnellista ilmoitusta Anna oli kertonut Seiskalle, ettei hän enää haaveilisi perheenlisäyksestä.
– Sen olen päättänyt, etten halua enempää lapsia. Joskus sanoin, etten mene enää naimisiin, mutta nyt päätös tuntuu typerältä, Anna sanoi tuolloin.
– Elämässäni kaikki on tapahtunut omalla painollaan, joten on turha vetää rajoja muuhun kuin lasten hankintaan, hän pohdiskeli.
Loppuraskauden tukaluus! Anna Puu kärsii uniongelmista: ”Nukkuisin, jos pystyisin!”
Pienokainen syntyi kauniina toukokuisena lauantaina, 15.5.2021.
– Pidä lujaa, niin että tuntuu. Ota kädestä kiinni nyt, Anna kirjoitti somessa vaavin syntymäpäivänä.
Hashtageiksi eli aihetunnisteiksi Anna Puu kirjoitti "kapselipoika" ja "mestaripiirros".
Anna Puu sai vauvan - julkaisi kuvan pienokaisesta: "Pidä lujaa, niin että tuntuu"
Nyt Anna muistelee sometilillään tuota tärkeää päivää. Hän on julkaissut itsestään kuvan vastasyntyneen poikansa kanssa.
– Kaksi vuotta sitten, vähän ennen aamukahdeksaa oltiin tekemässä lähtöä Naistenklinikalle, kun yhtäkkiä tuli olo, että nyt alkaa synnytys. Eipä siinä sitten muuta kuin lanssi alle ja valot vilkkuen osastolle. Isi ehti just perässä paikalle ennen lapsen syntymää, hän kertoo.
– Tänään hän on 2-vuotias pysähtymätön pikkuhurmuri, joka tykkää liukumäistä, vedellä läträämisestä, muumeista ja pikkuautoista.
– Kyllä meitä lykästi @jukkaimmone että sieltä tuli tällainen tyyppi, tähti hehkuttaa.