Paul Mescal pelkäsi erityisesti yhtä asiaa Gladiator II -kuvauksissa – ”Onhan tämä v**un typerää”

Irlantilaisnäyttelijä esittää pääroolia Gladiator II -elokuvassa, jonka ensi-ilta on marraskuussa.
Paul Mescal on aiemmin näytellyt muun muassa romanttisessa suosikkisarjassa Normaaleja ihmisiä ja Oscar-ehdokkuuden tuoneessa draamaelokuvassa Aftersun – päivämme auringossa. Elokuvateattereihin saapuvassa Gladiator II:ssa Mescal näyttelee Lucius Verusta, ensimmäisen osan lopussa kuolleen sankarin Maximus Meridiuksen (Russell Crowe) poikaa.
Gladiaattorispektaakkelissa Mescalia odottivat uudenlaiset haasteet. Paineita aiheuttivat esimerkiksi historiallisen toimintaeepoksen valtavat mittasuhteet.
– Kun Paul asteli ensimmäisenä päivänä Colosseumin lavasteisiin, hän melkein heitti henkensä. Hän ei ollut tajunnut, kuinka valtaisasta kuvausrakennelmasta oli kyse, elokuvan ohjaaja Ridley Scott kertoo GQ-lehden tuoreessa haastattelussa.
Myös yhteisten kohtausten kuvaaminen pitkän linjan elokuvatähden Denzel Washingtonin kanssa hirvitti Mescalia. Washington näyttelee roomalaista suurmiestä Macrinusta, joka omistaa gladiaattoritallin, johon Lucius päätyy koulutettavaksi.
– Rakensin pelkoa päässäni. Ajattelin, että tänään on se päivä, kun Denzel saapuu kuvauspaikalle, Mescal muistelee.
– Tunsin itseni työkyvyttömäksi. Lopulta kuitenkin sanoin itselleni: ”Onhan tämä v**un typerää. Minulla on homma hoidettavanani.”

Pelot eivät kuitenkaan välittyneet suoritukseen asti ainakaan Washingtonin mielestä.
– Paul tietää, mitä on tekemässä. Hänessä on hiljaista arvokkuutta, voimaa ja älykkyyttä. Se välittyy hänestä, vaikka hän vain seisoisi paikallaan, Washington ylistää.
Gladiator II saa ensi-iltansa elokuvateattereissa perjantaina 15.11.
Gladiator II.