Nyt on kova lupaus! Ohjaaja Ridley Scott: ”Gladiator II on paras elokuvani”
Pedro Pascalin tähdittämä jatko-osa on jo kerännyt valtavasti kehuja testiyleisöltä.
Ohjaajalegenda Ridley Scott, 86, tunnetaan paitsi lukuisista menestyselokuvista, kuten klassikoista Alien – kahdeksas matkustaja, Blade Runner ja Thelma & Louise, myös yhtenä alan suorapuheisimmista tekijöistä.
Uusimman Empire-lehden haastattelussa Scott täräyttää kovan lupauksen uusimmasta elokuvastaan, marraskuussa julkaistavasta Gladiator II:sta.
– Se on paras elokuva, jonka olen koskaan tehnyt, Scott sanoo ja vihjaa myös mitä odotettu jatko-osaa pitää sisällään.
– Se on täynnä herkeämätöntä, brutaalia toimintaa, ohjaaja jatkaa heruttamista.
Scottin tyytyväisyydessä omaan työhön saattaa olla perää, sillä useimmat Hollywoodin ammattilaislehdistä ovat jo kertoneet ylitsevuotavan positiivisista reaktioista Gladiator II:en testinäytöksissä.
Koeyleisön vastaanotolla on yhä tärkeä merkitys isoille Hollywood-studioille. Studiot saattavat lähettää valmiin elokuvan jopa takaisin kameroiden eteen tai leikkauspöydälle, mikäli lopputulos ei kerää riittävästi pisteitä testinäytöksissä.
Vuosien päähän ensimmäisen Gladiaattorin tapahtumista sijoittuva Gladiator II jatkaa Scottin eeppistä saagaa vallasta, juonittelusta ja kostosta antiikin Roomassa. Tarinan päähenkilö on Paul Mescalin esittämä Lucius, joka todisti aikanaan gladiaattorisankari Maximuksen kuoleman setänsä vuoksi. Nyt hän joutuu itse astumaan Colosseumille ja taistelemaan voittamatonta Marcus Acaciusta vastaan.
Acaciusta esittää yksi tämän hetken kuumimmista tähdistä, Narcos- ja The Last of Us -sarjoista tuttu Pedro Pascal. Elokuvan muita keskeisiä rooleja esittävät Denzel Washington ja Connie Nielsen, joka nähtiin myös alkuperäisessä Gladiaattorissa Russell Crowe’n rinnalla.
Vuonna 2000 valmistunut Gladiaattori on yksi Scottin uran menestyneimmistä elokuvista, joka keräsi valtavat lipputulot ja voitti viisi Oscaria, mukaan lukien paras elokuva ja Crowe’n kuittaama paras miespääosa.
Scott suunnitteli tekevänsä jatko-osan jo vuosia sitten, mutta kamerat pääsivät lopulta käyntiin vasta kesällä 2023. Kuvaukset jouduttiin kuitenkin keskeyttämään Hollywoodin näyttelijälakon vuoksi ja ne saatiin päätökseen tammikuussa 2024.
Gladiator II saa ensi-iltansa elokuvateattereissa ympäri maailmaa 15. marraskuuta.
