Näkökulma: Tätä asiaa en ymmärrä amerikkalaisessa televisiossa
Palasin tätä kirjoittaessani vajaa vuorokausi sitten Las Vegasista kuvaamasta juontamaani sarjaa, joka kertoo Scandinavian Hunksien viimeisestä toimintavuodesta. Sarjaan kuuluu kaksi USA:ssa kuvattavaa jaksoa, ja se nähdään kokonaisuudessaan Inez-kanavalla myöhemmin syksyllä. Samalla kuvattiin minisarjaa, jonka pystyt näkemään jo nyt osoitteessa seiska.fi Ota haltuun, jos aihe kiinnostaa.
Kuvausten lisäksi aika kului bilekaupungissa erilaisia esityksiä katsoen, shoppaillessa ja nähtävyyksiä kierrellen. Usherin keikka, Michael Jacksonin tribuuttishow, Fantasy-tanssiryhmän hienoviritteisen eroottinen(kin) pläjäys ja totta kai kaikki maamerkit Bellagio- ja Caesar’s Palace
-kasinohotelleista Stratosphere Tower -näkötorniin. Lisäksi tutustuimme totta kai Vegasin lievästi sanottuna elämäntäyteiseen pääkatuun The Stripiin, jonka varrella on siis ihan kaikkea mitä kuvitella voi. Kaikki tuli koettua.
Las Vegas on antanut miljöön ja aiheen monille elokuville vuosikymmenten ajan. Esimerkiksi Ben Affleckin Runner, Runner, Robert De Niron Casino, Tom Cruisen ja Dustin Hoffmanin Rain Man, Nicholas Cagen Leaving Las Vegas, George Clooneyn, Brad Pittin ja kumppaneiden Ocean’s Eleven ja totta kai Kauhea kankkunen -sarjan ykkösosa ovat pieni osa leffoista, joita Vegasissa on tuotettu.
Eikä ihme, koska vaikka Vegas ei kooltaan vertaudu läheskään vaikkapa New Yorkiin tai Los Angelesiin, uskomattomia kuvauslokaatioita löytyy joka kadun kulmasta.
Koska kuvauksia oli meilläkin lähes joka päivä, iltariekunta jäi vähäiselle ja hotellihuoneessa ehti seurata myös amerikkalaisen television nykytilaa. Ohjelmisto on kotimaisten kanavien valtavan tilauskannan myötä pitkälti samaa kuin täällä nykyään ja samat sarjat näkyvät Suomessakin melkein Jenkkilän tahtiin. Toki kanavia on ”miljoona”, vaikkei edes tilauskanavia ota huomioon, joten otanta jäi varsin kapeaksi.
Näkökulma: 90 päivää morsiamena on rehellistä roskaa – siksi rakastamme sitä Armanin kanssa!
Ohjelmat ovat toinen toistaan ääliömäisempiä, mutta varmasti siksi myös jollain tapaa kiinnostavia. Katsoin muun muassa jakson, jossa tuomari ratkaisi siskon ja veljen 500 dollarin kiistan kohtalon. Veli oli omien sanojensa mukaan saanut taalat lahjaksi, kun taas sisko väitti, että oli ne lainannut. Molemmat siis edustavat ”oikeudessa” itse itseään, ja sehän kaikesta niin hauskaa tekeekin, koska oikeilta lakimiehiltä kopioidut puheenvuorot ovat vähintäänkin aivan sekopäisiä. Kyseisessä jaksossa selvisi, että kun sisko ja veli olivat saapuneet oikeuteen, niin juuri ennen käsittelyn alkua veli oli vielä pyytänyt siskoltaan 50 dollaria lainaa ostaakseen kanansiipiä. Only in America.
Näkökulma: Kantakaa vastuu, tv:n tekijät! Näitä ällöohjelmia en halua katsoa - eivät sovi herkille
Toinen todella ärsyttävä ilmiö amerikkalaisessa televisiossa on jatkuvat mainoskatkot. Siis katkoja tulee koko ajan. Ohjelmaa saattaa kulua muutama minuutti, kun jälleen mennään katkolle. Suomessa ainakin osaa jenkkisarjoja katsoessa pystyy sarjan sisältöä seuraamalla bongaamaan jenkkikatkojen määrän suhteessa siihen, miten niitä pätkitään meillä. Esimerkiksi useat sarjat alkavat niin sanotusti introlla, joka tulee ennen sarjan tunnaria. Suomessa tunnari ajetaan suoraan intron perään ja jatketaan vielä useita minuutteja ennen ensimmäistä mainoskatkoa. Jenkeissä tulee ensin intro (ja ehkä tunnari), jonka jälkeen mennään heti katkolle ennen kuin päästään edes vilkaisemaan kyseistä jaksoa.
Samoin jokaisen ohjelman ”loppuratkaisu” tai ylipäätään lopetus ratkaistaan siten, että väliin lyödään katko, jonka jälkeen tulee ehkä minuutin lopetuspätkä ja lopputekstit. Toki loistava tapa myydä ja näyttää mainoksia, koska useimmat haluavat kuitenkin nähdä jakson lopun.
Myös niin sanotut recapit, eli pikakertaukset aiemmasta sisällöstä kertovat siitä, että Amerikassa tässä on ollut välissä mainoskatko. Suomessa nähtävissä jenkkirealityissä näitä yritetään meilläkin kursia katkojen ympärille, mutta koska Jenkeissä katkoja on niin paljon, niin kertauksia puskee meilläkin välillä ”keskelle” jaksoa.
Ja ne mainokset. Reilun viikon reissun jälkeen pää pulppuaa vieläkin kymmeniä toinen toistaan huonompia vakuutusyhtiöiden ja ”ambulance chaser” -lakimiesten mainoksia. Sisältö jälkimmäisissä on usein tällainen:
Ruutuun tulee sliipattu MIES, joka kertoo, että heillä ”Smith & Barclay & Johnsonilla” on hankittu miljoonia asiakkaille, jotka ovat loukkaantuneet vaikkapa kasinolla, hotellissa tai missä tahansa paikassa. ”Soita 0100 kikkeliskokkelis ja hankitaan sinullekin miljoonat, jotka ansaitset”.
Mainoksia katsoessa ei tunnu ihmeelliseltä, että Jenkeissä jokaisessa vuokra-autossa, kahvinkeittimessä ja jopa juustohöylässä on rivi varoitustarroja, jotka kieltävät laitteen syömisen tai käyttämisen tyynynä. Jos nyt siis hiukan liioitellaan. Mutta näillä pyritään siis välttämään miljoonien lakijuttuja ja ennakkotapauksia.
Las Vegas on hauska kaupunki. Yhdysvallat on monelta osin hieno maa. Monelta osin sitä leimaa täydellinen älyttömyys.
Ihanaa olla Suomessa.