Katso logo

Kameravalojen sammuttua Rakkauden seikkailussa Marko Björs kävi keskusteluja, joita tv:ssä ei nähdä: ”Me ei esitetty kesäteatteria”

Marko Björs
Mainos
Mainos päättyy

10 sinkkumiestä havittelee Marko Björsiä hänen tähdittämässään Rakkauden seikkailu -ohjelmassa. 
 
Kauden edetessä ehdokkaat vähenevät, kun Björs joutuu pudottamaan jakso jaksolta yhden heistä. Kukaan ei joudu kuitenkaan lähtemään villalta ikävissä merkeissä, sillä asiat keskustellaan pudonneen kanssa läpi pudotuksen jälkeen, kameravalojen sammuttua. 
 
– Tämä on kuitenkin kahden kauppa, eikä ohjelmassa ole kyse siitä, kenet minä haluan ja kenet en, Björs toteaa Katsolle. 
 
– Minulle on tärkeää, että ollaan ihmisiä ihmiselle, eikä ketään katsota ylhäältä alaspäin, hän jatkaa. 

Marko Björs
Joukko sinkkumiehiä tutustuu Rakkauden seikkailu -ohjelmassa sen päähenkilöön, hevosvalmentaja Marko Björsiin.;

Rakkauden seikkailu: Marko Björsistä kilpailevat miehet ajautuvat riitaan – syyttävät yhtä feikkaamisesta

Björs on tottunut esiintyjä, sillä hän on ollut julkisuuden valokeilassa toistakymmentä vuotta. Ohjelmassa vastassa oli kuitenkin täysin uusi tilanne, kun hän toi myös yksityiselämänsä valokeilaan. 
 
Jännittävää oli myös se, että vastassa oli kymmenen tuntematonta ihmistä, joiden kanssa Björsin on tarkoitus luoda tuttavuutta romanttisessa mielessä. Tällaisesta Björsillä ei kokemusta liiemmin ole, sillä aiemmin hän on treffaillut ihmisiä ainoastaan ystäviensä tai työnsä kautta. 
 
Björs kuvaileekin ohjelmaa hänen kohdallaan ihmiskokeeksi. Uudesta tilanteesta huolimatta hän tunsi olonsa luontevaksi kameroiden edessä. 
 
–  Asioista mistä keskusteltiin, niistä ei ole mahdollisuutta puhua teennäisesti. Niissä tilanteissa pitää olla kaikki aistit auki. Mielestäni ihminen on vähiten haavoittuva silloin, kun hän on eniten auki. 
 
Miesjoukosta kasvoi hetkessä tiivis porukka. Moni osallistujista onkin todennut, että normaalielämässä he eivät olisi välttämättä tutustuneet toisiinsa. 
 
– Kun mennään tuollaiseen kuplaan, niin hetkessä porukka hitsautuu yhteen. Nopeasti tulee kaikenlaisia tunteita. Voi olla myös katellisuutta ja mustasukkaisuutta. Kyllä siellä tullaan näkemään kaikenlaista, Marko lupaa. 

Marko Björsin Rakkauden seikkailu poiki uskomattoman palautetulvan – katsojat itkevät ja hyppivät kaulaan

Mainos
Mainos päättyy

Marko Björs  Rakkauden seikkailu keskiviikkoisin discovery+-palvelussa ja klo 20.00 TV5-kanavalla.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan