Katso logo

Diili-podcast: Atte esiintyi johtoryhmän edessä juovuksissa - puolustelee tapausta urheilutermein

Diili-podcast: Atte esiintyi johtoryhmän edessä juovuksissa - puolustelee tapausta urheilutermein

Katsojilta salattiin, että Diilin 11. jaksossa johtoryhmän tapaamisessa Atte ei ollut työkuntoinen.

Mainos
Mainos päättyy

Diili-podcastin viimeisimmässä jaksossa Lotta Backlund ja Verneri Ruohoranta pohtivat sarjan kolmatta kautta kilpailijoiden Aten ja Wenlan sekä neuvonantaja Toni Lähteen  kanssa.

Wenla myöntää, että Diilin kulisseissa tapahtui paljon sellaista, mikä ei päätynyt ruutuun. Yksi tällainen tapaus oli 11. jakson johtoryhmän kohtaaminen.

Huhu kertoo, että Atte saapui johtoryhmän eteen kostean illan jälkeen juovuksissa. Wenla ja Toni myöntävät huhun todeksi.

– Olimme rättikauppatehtävän jälkeen kuin hakatut koirat. Me, tiimi ja tuotanto olimme pettyneitä. Atte siinä vieressä kolmen promillen humalassa hihittelee menemään. Siinä vaiheessa katsoin Jaajoon, että minä sentään haluan olla tässä kisassa, kun taas Atte on täällä kännissä, Wenla muistaa.

Mainos
Mainos päättyy

Atte vakuuttaa, että hänelle on kunnia-asia hoitaa työt kunnolla. Kyseinen työpäivä oli poikkeus, sillä ilta asiakkaan kanssa oli venynyt pitkäksi.

– Piti viedä asiakkaita viihtymään, ja meni ylityön puolelle tai urheilutermein tuli yliastuttu. Se näkyi seuraavana päivänä. Eihän Die Hard -elokuviakaan kuvattu koskaan ilman Bruce Willisiä, ei myöskään Diilin johtoryhmää ilman Atte Salmista, yrittäjämies nauraa.

"Tulin insinöörinä, lähdin visionäärinä"

Wenlan ja Aten turinoita kuunnellessa saa vaikutelman, ettei kummankaan ensimmäinen intressi Diilissä ollut uusi työpaikka Jaajo Linnonmaan yritysten operatiivisena johtajana. Molemmat kilpailijat tulivat haastamaan itsensä tositelevisioon.

Wenla sai finaalitehtävään apureikseen Jannen ja Annan.
Wenla sai finaalitehtävään apureikseen Jannen ja Annan.

– Suurin kisa on oman pään sisällä. Diili oli minulle käänteentekevä kokemus. Menin sinne diplomi-insinöörinä, lähdin sieltä Pelle Peloton -visionäärinä. Sain Diilistä suunnan, mihin mennä. Kevään aikana on ollut mielenkiintoisia keskusteluja tällä saralla, Wenla paljastaa.

Atte myöntää, että hän lähti kisaan tyydyttääkseen omaa voitonhaluaan.

Mainos
Mainos päättyy

– Tykkään striimata ja minulla on katsojakunta, joka ehdotti Diiliin hakemista. Yhdessä täytimme hakemuksen. Olisin halunnut voittaa, Atte sanoo.

Diili-Tiina on selvinnyt kisan loppusuoralle asti: ”En jätä mitään sattuman varaan”

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan