Arvio: Ranskan Aki Kaurismäki teki elokuvan, joka on kuin Jorma Uotisen piruetti
Robert Guédiguianin uusin raina kertoo varastelevasta mummosta. Elokuvan ensi-ilta on 1. elokuuta.
Varasteleva varpunen (La pie voleuse)
Draama ****
Maria on nainen, josta ei voi olla pitämättä. Hän on sydämellinen kodinhoitaja, joka kiertää auttamassa ikäihmisiä. Maria jakaa lähimmäisenrakkautta ja saa sitä takaisin. Mutta Maria on myös varas.
Robert Guédiguian (Kilimanjaron lumet, Talo meren rannalla) on ranskalainen auteur-ohjaaja, joka tunnetaan kotikaupunkinsa Marseillen kuvaamisesta ja tavastaan kierrättää samaa näyttelijäkaartia avoimen vasemmistolaisissa elokuvissaan. Guédiguiania on hyvästä syystä verrattu myös Aki Kaurismäkeen.
Herroja yhdistää lämmin katse yhteiskunnan reunoilla eläviin ihmisiin. Tämä käy selväksi myös Guédiguianin uudessa elokuvassa Varastelevassa varpunen: vaikka kaiken keskiössä on moraalinen rappio, taiteilija ei tuomitse vanhusten rahoja kähveltävää päähenkilöään.
Elokuvan suora käännös olisi Varasteleva harakka, ja nimi olisikin elokuvalle osuvampi. Kuten harakka, myös Maria hamuaa kaikkea kiiltävää; tämä varas ei ole nälissään, vaan hän haluaa pieniä nautintoja, statusta ja ennen kaikkea toivoa. Yksi elokuvan vangitsevimpia kuvia onkin Maria istumassa tyhjän uima-altaansa vieressä, oman turhamaisuutensa alttarilla.
Siinä missä Kaurismäen elokuvia hallitsee tyylittely, Guédiguianin tapa tehdä on realistisempi ja yksinkertaisempi. Ranskalaisia taide-elokuvia pelkääville voikin huoletta sanoa, että tämä raina on helppoa katsottavaa vailla ylimääräistä asetelmallisuutta tai koukeroita. Tämä on pohjimmiltaan taiten rakennettua aivot narikkaan -viihdettä.
Näytteleminen on kautta linjan erinomaista Varastelevassa varpusessa. Ohjaajan vaimo Ariane Ascaride tulkitsee vangisevasti Marian monitahoisuuden. Hahmo on yhtä aikaa rakastava isoäiti, kujeileva duunari, häikäilemätön varas ja epätoivoinen nainen. Maininnan konkareiden joukossa ansaitsee myös Marian tytärtä esittävä nuori Marilou Aussilloux, joka yrittää siivota äitinsä sotkuja omalla kipeällä tavallaan.
Varasteleva varpunen on parhaimmillaan sivujuonissaan. Kaikilla roolihahmoilla on oma tarinansa kerrottavana, ja jokainen niistä tuuppaa oman kierteensä pääjuoneen.
Yksi elokuvan päätähdistä on eittämättä myös Marseille, mitä Guédiguian kuvaa kauniisti mutta kaunistelematta. Maininnan ansaitsee myös musiikki, joka kytkeytyy osuvasti tarinaan: Maria varastaa, koska haluaa maksaa lapsenlapsensa soittotunnit. Samalla yksinäinen piano puhuu, kun vuorosanat loppuvat.
Miksi tämä ei sitten ole viiden tähden väärtti? Ehkä siksi, että elokuva on kuin Jorma Uotisen piruetti: rutiininomainen taidonnäyte. Varasteleva varpunen ei uudista mitään, se ei ole vimmainen, tajunnanräjäyttävä tai ikimuistoinen. Näiden sijaan vanha mestari tekee sen, minkä parhaiten osaa.
O: Robert Guédiguian. N: Ariane Ascaride, Gérard Meylan, Grégoire Leprince-Ringuet, Jean-Pierre Daroussin, Lola Naymark, Marilou Aussilloux. (Ranska 2025). 101 min.