Emmerdalen juonipaljastukset: Lucasin isä saapuu kylään – Dawn on kauhuissaan

Emmerdaleen saapuu ensi viikolla uusi hahmo, joka saa erityisesti Dawnin verenpaineen nousemaan.
Lucasin isä Alex saapuu Emmerdaleen. Alex kertoo olleensa päihteettä jo pitkään ja haluaa tulla Dawnin ja lapsen elämään takaisin. Dawn myöntyy alkujärkytyksen jälkeen antamaan Alexille luvan tavata Lucasta.
Meena sekoittaa pakkaa kertoilemalla Alexille, että Harriet juopottelee ja sosiaaliviranomaiset ovat olleet lähellä ottaa Lucasin takaisin. Hän myös vihjaa Dawnin huumeidenkäytöstä ja kertoo Billyn olleen vankilassa. Alex on kauhuissaan, millaisissa olosuhteissa poika oikein elää.
Dawn ja Billy antautuvat suudelmille. Billy päättää jättää Meenan, mutta Meena valehtelee olevansa raskaana Billylle. Dawn rauhoittelee kuitenkin Billyä, ettei raskaudella ole vaikutusta heidän suhteeseensa. Manpreet osaa epäillä, onko vauvauutinen totta.
Noah löytää Meenan makuuhuoneesta Leannan sormuksen. Hän varastaa sen antaakseen sen joululahjaksi Chloelle.
Ellis ja Belle viihtyvät yhdessä, mikä tekee Priyan mustasukkaiseksi. Harriet kertoo Charlesille hakeutuvansa takaisin poliisin töihin.
Emmerdalen juonipaljastukset: Bernice tunnustaa tunteensa Willille
Emmerdale MTV3:lla MA–PE.