fbq
SuoratoistoTokyo Vice vie kiehtovalle matkalle Tokion alamaailmaan – Ansel Elgort opetteli puhumaan japania pääroolia varten
Tokyo Vice vie kiehtovalle matkalle Tokion alamaailmaan – Ansel Elgort opetteli puhumaan japania pääroolia varten

Monet sarjat tyytyvät vain lavastamaan tapahtumapaikkansa. Tokyo Vicen tekijät eivät pitäneet tätä edes vaihtoehtona. Sarja oli pakko kuvata siellä, missä se tapahtuu: Tokion neonvalojen värjäämillä kaduilla, ahtaissa ja tupakansavuisissa toimistotiloissa, sekä pukumiesten ja yakuzojen suosimissa yökerhoissa.

Sarjan realismi vangitsee ensimmäisellä kuvallaan. Tokyo Vice tuntuu enemmän dokumentilta kuin fiktiolta. Osin se sitä onkin, sillä sarja perustuu toimittaja Jake Adelsteinin 2009 julkaistuun muistelmateokseen Tokyo Vice: An American Reporter on the Police Beat in Japan.

Adelstein oli ensimmäinen länsimaalainen, joka pääsi töihin Japanin suurimpaan ja samalla maailman laajalevikkisimpään sanomalehteen Yomiuri Shimbuniin. Vaikka Adelstein puhui ja kirjoitti täydellistä japania, uran alku oli hankala toimituksen ainoalle ”gaijinille” eli muukalaiselle. Lopulta Adelstein todisti kykynsä luovimalla tiensä kokeneen poliisietsivän suosioon ja nuuskimalla yakuza-maailmaa, johon vain harvalla on pääsy.

Tokyo Vice Ansel Elgort Ken Watanabe

Kuukausien kielikylpy

Adelsteinia esittävä Ansel Elgort yritti ensin opetella japaninkieliset vuorosanansa foneettisesti, mutta tajusi pian haluavansa ymmärtää ja puhua kieltä oikeasti.

– Se antoi enemmän liikkumatilaa näyttelijäntyölle. Halusin pystyä tarvittaessa myös kokeilemaan ja improvisoimaan, enkä vain toistaa vuorosanoja ulkomuistista foneettisesti, Ansel kertoo Screen Rantin haastattelussa.

Japanista tuli ensimmäinen vieras kieli, jonka Elgort on opetellut. Baby Driver ja West Side Story -elokuvista tuttu näyttelijä puhuu siitä nykyisin toisena virallisena kielenään.

– Pänttäsin sitä neljä tuntia päivässä kuukausien ajan. Se oli haastavaa mutta hauskaa, sillä tutustuin sen avulla uusiin ihmisiin. Asuimme koko tuotannon ajan Tokiossa, jossa pyrin välttelemään ulkomaalaisia ja keskustelemaan vain paikallisten kanssa. Yritin puhua japania kenelle tahansa, joka vain jaksoi kuunnella minua, Ansel nauraa.

Tokyo Vice Rachel Keller

Mann on perfektionisti

Tokyo Vice on herättänyt myös monen elokuvafanin huomion, sillä sarjan pilotti on Michael Mannin käsialaa. Mann tunnetaan Miami Vice -sarjan ja -elokuvan ohella moderneista rikoselokuvan klassikoista Thief – Suurkaupungin lait, Heat – ajojahti, Collateral – väärä aika väärä paikka ja Public Enemies. Myös executive-tuottajana toimiva Mann määrittelee pilotilla tunnistettavan tyylin koko kahdeksanosaiselle sarjalle.

– Hän on erittäin vaativa ohjaaja, joka haluaa kaiken olevan niin realistista kuin mahdollista. Joskus hän menee äärimmäisyyksiin. Hän tekee muistiinpanoja ja tallentaa keskusteluja ollakseen varma asioiden aitoudesta.

Elgortin mukaan Mann tekee koko ajan taustatyötä ja odottaa samaa omistautumista myös muilta.

– Minut hän määräsi japanin opiskelun ohessa seuraamaan oikeiden rikostoimittajien työtä sekä kirjoittamaan artikkeleita poliisiraporttien pohjalta. Japanissa jouduin myös osallistumaan aikido-kurssille, jossa puhuttiin vain japania, Ansel paljastaa.

Lue myös: Auli Mantilan odotettu jännitysdraama Transport kuvaa piilorikollisuutta

Lue myös: Kate Winslet loistaa synkässä dekkaridraamassa

23.04.2022 18:15 | Teksti: Tuomas Riskala | Kuvat: HBO Max

Seuraa meitä somessa