Totuus Matti Nykäsen kuolemasta paljastui – Pia-leski vieraili ensi kertaa miehensä haudalla: ”Lääkärit sanoivat monta kertaa Matille…”

Kaarran pääsiäisen alla autollani Nykästen Joutsenon-kodin pihaan. Sydän lyö pari ylimääreistä lyöntiä, kun huomaan Matin tutun Bemarin olevan pihassa.
Se on yhä samassa paikassa, johon Matti sen jätti, kun hän ajoi viimeisen kerran rakkaaseen kotiinsa viimeiseksi jääneeltä keikaltaan Helsingin Laajasalosta.
Eteisessä vastaan tulee Diego-koira häntä heiluen. Kotona on edelleen Matin tavaroita näkyvillä, lenkkarit siististi eteisessä ja takki roikkuu naulakossa.
– Olen kerännyt osan Matin vaatteista jo muovipusseihin ja vienyt keräyslaatikkoon. En raaski heittää niitä pois, koska siellä on paljon käyttämättömiä vaatteita.
– Niistä on jollekin paljon iloa. Muutaman tärkeän vaatteen säilytän itselläni muistona Matista, Pia Nykänen sanoo.

Tässä on Pia Nykäsen koskettava jäähyväiskirje Matille: ”Se päivä ei lähde ikinä mielestäni”
Pian, 49, elämä romahti, kun hän löysi rakkaan aviomiehensä, mäkilegenda Matti Nykäsen menehtyneenä yhteisen kodin pesuhuoneen lattialta 4. helmikuuta.
Viikonlopun sairastellut Matti oli vain hetkeä aikaisemmin vienyt petivaatteitaan pyykkiin eikä koskaan palannut takaisin makuuhuoneeseen.
Pakokauhu valtasi Pian, kun hän näki vitivalkoisena maassa istuneen Matin. Pia huusi yläkerrassa nukkuneelle Miska-pojalleen, että Matti on kuollut ja soitti hätänumeroon.

Pia toivoi parasta, vaikka sisimmässään hän tiesi Matin nukkuneen ikuiseen uneen.
Ambulanssi kaarsi nopeasti Nykästen kotitalon pihaan, mutta elvytysyritykset eivät enää auttaneet. Pia kiittelee vuolaasti ensihoitajia ja poliiseja, jotka tukivat häntä elämän kamalimpana päivänä.
Suru-uutinen levisi pian Seiskan toimitukseen, jota kautta myös muut mediat uutisoivat koko Suomea kohdanneesta tragediasta.
Matin kuoleman jälkeen Pialle on tullut päivittäin kotiin surunvalitteluja tutuilta ja tuntemattomilta.

– En olisi selvinnyt tästä ilman vanhempieni ja ystävien tukea. Olen saanut ihan hirveästi kukkia ja kirjeitä, joissa ihmiset muistelevat Mattia. Haluan kiittää kaikkia tuesta.
– Adresseja tuli suunnilleen 60, joista yksi oli presidentti Sauli Niinistöltä. Mukavaa, että presidenttikin muisti Mattia. Voi, kun Matti tietäisi, kuinka paljon ihmiset hänestä välittivät, Pia huokaa pyyhkien kyyneleitä.
Matti ei koskaan valittanut kivuista tai murheista Pialle, sillä hän ei halunnut aiheuttaa huolta rakkaalle puolisolleen.
Pia on jutellut Matin kuoleman jälkeen monen mäkisankarin läheisen kanssa, joille Matti ei myöskään kertonut terveydestään – vaikka miehen henki oli muutaman kerran hiuskarvan varassa.

– Lääkärit sanoivat monta kertaa Matille, että kuolet, jos jatkat juomista. Matti ei uskonut lääkärin sanoja, sillä Matti luuli olevansa kuolematon.
Matti sairasti diabetesta, mutta ei Pian mukaan koskaa hyväksynyt sairauttaan.
– Hän eli aina täysillä. Läheisten lisäksi myös Seiska vei Matin hoitoon, mutta tipaton kesti aina vain hetken aikaa. Vastapainoksi hän oli pitkiä aikoja kokonaan juomatta. Tekipä Matti mitä tahasa, hän teki sen täysillä.

Hautajaisten jälkeen Pia Nykäsen tunteet ovat menneet vuoristorataa, välillä on parempia päiviä ja väliin itkettää valtavasti.
Matin uurna laskettiin maaliskuun puolivälissä sukuhautaan läheisten läsnäollessa, ilman kipeänä ollutta Piaa. Hän vierailee haudalla ensimmäisen kerran muutama viikko uurnan laskun jälkeen.
Ennen kuin Pia lähtee Joutsenosta kohti Jyväskylää ja hautausmaata, hän juo aamukahvit omakotitalonsa takaterassilla. Pihapuusta kuuluu tuttua huhuilua – sepelkyyhky on palannut talvilomiltaan.
– Matti odotti kovasti kevättä ja kesää. Hän tiesi kevään tulevan, kun sepelkyyhky alkoi kujertaa. Kyyhky on ollut usean vuoden ilonamme.

Kyyneleet valuvat pitkin Pian poskia, kun matka Joutsenosta kohti Jyväskylää kulkee samaa reittiä, jota hän ajoi usein Matin kanssa. Mukana Pialla on enkeli, joka oli vuosia Matin yöpöydällä.
– Enkeli oli Matille tärkeä, ja nyt se jatkaa suojelua haudalla.
Pian sydäntä lämmittää, kun hän huomaa haudalla paljon kynttilöitä ja kukkia. Matin läheiset ja ventovieraat ovat käyneet muistamassa mäkilegendaa.

– Tuntuu kivalta, että ihmiset muistavat ja välittävät, kun en pääse itse niin usein käymään täällä.
Routa aiheutti harmia Matin läheisille pian uurnan laskun jälkeen.
– Järkytyin asiasta, kun kuulin Matin ystävältä uurnan alkaneen nousta maasta ylöspäin. Hautausmaan työntekijät korjasivat haudan nopeasti, Pia kiittelee.
Pia on saanut runsaasti toimittajien yhteydenottoja liittyen Matin kuolinsyyhyn.
– Tiedän sen, mutta en kerro kuolinsyytä koskaan julkisuuteen. Hänellä pitää olla joku yksityisyys, vaikka julkinen henkilö olikin, Pia puolustaa edesmennyttä rakastaan.

Matti Nykäsen menestyspokaalien kohtalo ratkesi - Eveliina-tytär saa lämpimän muiston
Matti haaveili jo vuosia muutosta Kanarialle, joka oli lähellä mäkikotkan sydäntä. Hän keikkaili ja lomaili siellä monta kertaa vuodessa.
– Meidän piti muuttaa yhdessä sinne 4–5 vuoden kuluttua, kun Miska-poikani on vanhempi. Matti kaipasi Kanarian lämpöä ja tunnelmaa, Pia kertoo.
Perunkirjoituksia ei ole vielä pidetty, mutta Pialla on leskenoikeus jäädä asumaan omakotitaloon, jonka hän osti Matin kanssa yhdessä tammikuussa vuonna 2014.
Matilla on rintaperillisiä kolme lasta.
– En ole ainakaan vielä laittamassa asuntoa myyntiin. Katsotaan tulevaisuudessa, miten pärjään tässä, leski pohtii.
Pia Nykänen turvautui ammattiapuun Matin kuoleman jälkeen – ”On hyvä puhua ulkopuoliselle”
Matin kuoleman jälkeen Piasta on tullut entistä vahvempi ihminen.
– Suru ei ole enää koko ajan läsnä, vaikka ikävä on edelleen kova. Mietin monesti kotitöitä tehdessä, miten Matti teki asiat. Silloin tulee helposti kyyneleet silmiin.
– Matin kuoleman jälkeen painoni on pudonnut 11 kiloa, koska ruoka ei maistu enää samalla tavalla kuin aikaisemmin.