Toimittaja Panu Hörkön riipaisevat kuvat Matti Nykäsen hautajaisista: Vieno-äidin, Eveliina-tyttären ja Pia-lesken suru on paljonpuhuva

Hetki oli lähes huomaamaton, mutta kaikessa koskettavuudessaan musertava.
Viime viikon lauantaina hieman ennen kello 11:tä aamupäivällä Jyväskylän vanhalla hautausmaalla kaksi tummiin pukeutunutta hahmoa lähestyi toisiaan. Seurasi halaus. Sanoja ei tarvittu.
Matti Nykäsen Pia-vaimon ja Vieno-äidin herkkä hetki Taulumäen kappelin takana jäi monelta näkemättä. Maailman kaikkien aikojen parhaan mäkihyppääjän lopulliset hyvästit olivat alkamassa.
Jo ennen Matin siunaustilaisuuden alkua harmaalta taivaalta oli leijaillut lumihiutaleita.
Siunauksen lähestyessä lunta tuprutti yhä enemmän, ja ensimmäisten joukossa kappeliin astelleet Vieno ja Pia joutuivat kävelemään hieman kumarassa, niin voimakas oli hautausmaata pyyhkinyt tuuli.
Tunnin mittaisen siunaustilaisuuden jälkeen lunta tuli jo taivaan täydeltä.

Matin elämässä oli riittänyt samalla tavalla tyyntä ja myrskyä, myötä- ja vastatuulta.
Siunaustilaisuuden jälkeen kappelin ovet avautuivat. Syvältä kappelin sisältä kantautui harrasta musiikkia, ja hautajaisväki purkautui hiljaisena ulos lumipyryyn. Ensimmäisenä asteli Juha Mieto.
– Oli kerta kaikkiaan hieno ja harras tilaisuus, Mietaa sanoi silmäkulmia pyyhkiessään.

Miedon vanavedessä ulos kannettiin hiljaisuuden vallitessa arkku, jota saattoivat Vieno, Pia ja muut Matin lähiomaiset. He asettuivat kappelin edustalle puoliympyräksi.

Kantajat nostivat arkun valkoisen ruumisauton telineelle ja jättivät sen siihen noin minuutiksi. Hautajaisväelle tarjoutui viimeinen tilaisuus heittää hyvästit rakkaalle Matille.
Tuolloin nähtiin hautajaisten liikuttavin hetki. Vieno-äiti ja Pia-vaimo laskivat kätensä arkun päälle. Ne olivat viimeiset kosketukset, ja sillä hetkellä kumpikin murtui lohduttomaan itkuun.

Hetkeä myöhemmin Matin Eveliina-tytär hyvästeli isänsä vuolaasti kyynelehtien.
Lumen jatkuvassa tuiskussa arkku lopulta työnnettiin sisään ruumisautoon. Muiden hautajaisvieraiden jäädessä paikoilleen Pia nousi auton kyytiin.
Lumenvalkoinen auto jyrähti käyntiin, ja surusaatto lähti matkalleen läpi Jyväskylän.
Matti Ensio Nykäsen viimeinen matka alkoi.
Haluatko nähdä lisää Seiskan erikoistoimittaja Panu Hörkön kuvia? Ota hänet seurantaan Instagramissa linkistä: https://www.instagram.com/panuhorkko/
LIITY UUTEEN SEISKA KLUBIIN JA LUE MEHUKKAITA JULKKISUUTISIA, JOIHIN PÄÄSET KÄSIKSI VAIN KLUBIN JÄSENENÄ! REKISTERÖIDY KÄYTTÄJÄKSI TÄSTÄ LINKISTÄ!