Toni Niemisen isyyssotkussa yllätyskäänne! Nyt puhuu ex-rakas Ansku: En ole myöntänyt raskautta!

Toni Nieminen
Mainos
Mainos päättyy

Seiska kertoi kaksi viikkoa sitten, että Toni Nieminen, 45, on saanut lapsen entisen seurustelukumppaninsa Anskun kanssa. Seiskalle tuli asiasta ex-parin lähipiiristä useita vihjeitä. Lisäksi Ansku jakoi vaaleanpunaisiin puetusta pienokaisesta kuvan Facebook-tarinoissaan.

Toni Nieminen yllättyi: Viides lapsi syntyi!

Ansku otti jutun ilmestymisen jälkeen Seiskaan yhteyden ja kertoi, että kyseessä ei ollut hänen lapsensa.

– Vauva, josta jaoin kuvan, oli sukulaiseni lapsi eikä minun.

Joko vauvasi on kuitenkin syntynyt?

Mainos
Mainos päättyy
Anskun ja Tonin lyhyt suhde päättyi keväällä.
Anskun ja Tonin lyhyt suhde päättyi keväällä.

– Tämä on täysin oma asiani. En ole missään sanonut, että olisin edes raskaana, Ansku vastaa.

Ex-mäkikotkalle viides lapsi! Toni Niemisen ihmissuhdekiemuroissa on riittänyt käänteitä tämän vuoden aikana

Tilanteen tekee kummalliseksi se, että Toni myönsi Seiskalle viime heinäkuussa tulevansa jälleen isäksi ihmeteltyään ensin, mistä uutinen oli toimitukseen kiirinyt.

– No joo, tottahan se on. En halua kommentoida sitä sen enempää, sillä asia kuuluu oikeastaan enemmän sille toiselle osapuolelle. Emme kuitenkaan palaa yhteen, Toni kommentoi kesällä.

Yllätysvauva on totta! Ex-mäkisankari Toni Niemiselle viides lapsi!

Mainos
Mainos päättyy

Seiskan onnitellessa Tonia vauvan syntymän johdosta joulukuussa ex-mäkikotka oli haluton sanomaan mitään.

– Nyt täytyy kyllä sanoa, että mulla ei ole aiheesta mitään tietoa. En osaa sanoa mitään. Tämä on ihan jonkun toisen asia nyt kommentoida tätä, yllättyneen kuuloinen Toni muotoili.

Seiskasta

TILAA SEISKA TÄSTÄ!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan