Rahaa, puhelin ja imuri! Näin Maisa Torppa lahjoi koulukavereitaan nettilukiossa ja lähihoitajakoulussa

Maisa Torppa
Mainos
Mainos päättyy

Seiska paljasti joulukuun alussa, että kohublondi Maisa Torpan, 29, avioliitto nykyisen miehensä kanssa on ollut kriisejä täynnä. Lähipiirin mukaan helmikuussa solmittu liitto oli Maisalle vain kostotoimenpide ex-mies Jari-Matti Latvalaa, 35, kohtaan.

Seiskan paljastusjutun jälkeen useat Maisan ex-ystävät halusivat jakaa karut kokemuksensa. Seiska on haastatellut tätä juttua varten 10 ihmistä, jotka ovat olleet Maisan lähimpiä ystäviä.

– Emme enää pelkää Maisaa tai hänen kostoaan, ex-ystävät alleviivaavat.

jari ja maisa

Ex-ystävien mielestä Maisa “valehteli ja käytti hyväkseen” rallitähti Jari-Matti Latvalaa, jonka kanssa Maisa seurusteli 2016–19.

Mainos
Mainos päättyy

Maisa Torppa taas suhdeskandaalissa! Yritti iskeä kaasonsa miehen – ystävät hylkäsivät!

Haastateltavat ovat aiemmin vaienneet asioista, mutta ovat nyt päättäneet avata sanaisen arkkunsa yhdessä tuumin. Monet heistä ovat yksityishenkilöitä, eivätkä siksi esiinny jutussa nimillään.

Mutta Sahra Ali, 33, esiintyy. Maisa on Sahran lapsen kummitäti ja oli jopa kummilapsensa synnytyksessä mukana. Sahra on tuttu Huippumalli haussa- ja Tuulitunneli-tv-ohjelmista. Maisaan hän tutustui juuri Tuulitunnelin kuvauksissa vuonna 2015.

sahra ali

– Meitä Maisan uhreja on nyt jo niin monta, että olen valmis vastaanottamaan Maisan iskut, Sahra sanoo Seiskan erikoishaastattelussa.

Kymmenen Maisa Torpan ex-ystävää otti yhteyttä Seiskaan ja paljasti karuja kokemuksiaan kohublondista.

Maisa Torpalta raju reaktio lähipiirinsä väitteisiin kaasonsa miehen iskemisestä: Ystäväni mies lähetellyt rivoja viestejä!

Mainos
Mainos päättyy

Maisasta paljastui Sahran mukaan puolia, jotka hän koki omien arvojensa vastaiseksi.

Lähihoitajakoulussa Maisa kertoi Sahran mukaan tulleensa kiusatuksi ja väitti erään koulukaverin varastaneen hänen puhelimensa. 

– Puolustan aina kiusattuja, ja soitin tälle kiusaajalle, että miksi kiusaat Maisaa. Luokkatoveri selitti hämmentyneenä, että Maisahan oli lahjonut hänet uudella kännykällä tekemään koulutehtävät puolestaan, Sahra ihmettelee.

Maisa Torppa

– Uskoin pitkään, kun Maisa väitti, että häntä kadehditaan ja kiusataan kauneutensa takia. Tajusin lopulta, että Maisa on itse se kiusaaja. Maisa pyysi minuakin tekemään englannin tehtävänsä puolestaan.

Kieltäytymisestä suuttunut Maisa panetteli Sahraa heidän yhteisille tutuilleen.

Maisa opiskeli lähihoitajaksi Vantaan ammattiopisto Variassa. Ex-ystävien mukaan Maisa lahjoi kavereita tekemään tenttejään puolestaan.

Mainos
Mainos päättyy

Jari-Matti Latvalan läheisiltä tylyä tekstiä Maisa Torpasta uutuuskirjassa - syytöksiä manipuloinnista: "Jari-Matti syyti Maisaan rahaa hirveitä määriä"

Maisa ajautui myös ongelmiin koulussaan, kun hän opiskeli lähihoitajaksi vuonna 2017. Entisten luokkakavereiden mukaan tilanne äityi niin pahaksi, ettei Maisa voinut enää käydä koulussa normaalisti.

– Luokalle paljastui, että Maisa oli puhunut selän takana ihmeellisiä juttuja kaikista kavereistaan. ”Paska lensi niin sanotusti tuulettimeen”, ja Maisa joutui vetäytymään etäopiskeluun.

Maisan opiskelutapaa kuvaillaan kyseenalaiseksi.

– Maisa kävi samaan aikaan nettilukiota, mutta ei suoriutunut tehtävistään. Hän tarjosi jopa satoja euroja kurssin tekemisestä, mutta tuntui hölmöltä ottaa rahaa vastaan. Ruotsin tehtävästä hän antoi minulle iPhonen, jonka otin vastaan, muuan oppilas myöntää. 

Seiska on nähnyt Maisan lähettämät viestit, jotka todistavat tapahtumat.

– Koulunkäynti ei kiinnostanut Maisaa yhtään. Hän oli siellä sen takia, kun Jari-Matti oli sanonut, että hänen pitää tehdä jotain muuta kuin maata sohvalla.

Maisa Torpalla minitulot - mutta Mikko-rakas tienasi muhkeasti! Jari-Matti Latvalalle jättiveronpalautukset nollatuloilla!

Myös toinen ex-lähipiiriläinen kertoo avittaneensa Maisaa kyseenalaisin keinoin lähihoitajakoulussa.

– Tein Maisan sisätautien kurssin kokeen etäyhteyden avulla. Tein myös kotona tehtäväksi annetun anatomian kokeen. Englannin kielen esseetkin hän teetätti eräällä yhteisellä ystävällämme.

Ex-ystävän mukaan Maisa lahjoi ystäviään puhelimen lisäksi imurilla ja ulkomaan matkalla, jotta nämä tekisivät hänen tenttinsä.

Maisa Torppa halusi perua häät! Kohukaunottaren ja IT-miehen yhteiselo kaukana auvoisuudesta: Maisa uhkailee puolisoaan avioerolla ja uusilla miehillä!

– Kerran Maisa suuttui verisesti, kun yövuoroni takia en pystynyt auttamaan eräässä tehtävässä. Hän karjui minulle puhelimeen, että sinusta ei ole mitään hyötyä.

– Tuntuu niin typerältä jälkikäteen, että olin Maisan touhuissa mukana. Maisalla on taito haalia ympärilleen empaattisia ja avuliaita ihmisiä, jollainen Jari-Mattikin oli.

TILAA TÄSTÄ SEISKA

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Rahaa, puhelin ja imuri! Näin Maisa Torppa lahjoi koulukavereitaan nettilukiossa ja lähihoitajakoulussa