Voi ei! Poliisit veivät huonokuntoisen Tauski Peltosen – iskelmätähden päihdesekoilu huolestuttaa Aurinkorannikolla!

Tauski sekoilee Espanjassa.
Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Tauski Peltosella menee taas lujaa, ja Seiskaan onkin tullut jälleen lukuisia vinkkejä iskelmätähdestä.

Viime viikon lauantaina Tauskin vuoksi soitettiin sekä ambulanssi että virkavalta paikalle suomalaisten suosimaan Nuriasol-huoneistohotelliin.

Tauski tulistui Virpin väitteistä: En käytä alkoholia, ja jos käytän, se ei ole rikos!

Silminnäkijöiden mukaan selvästi päihtynyt Tauski ei kuitenkaan kelvannut ambulanssin eikä poliisin mukaan. Ei ainakaan ensimmäisellä kerralla.

– Tauski oli melko huonossa kunnossa, Seiskan haastattelema lähde kertoo episodista.

Mainos
Mainos päättyy

Poliisien poistumisen jälkeen iskelmätähden vuoksi oli kuitenkin jouduttu hälyttämään virkavalta uudelleen, jolloin Tauski oli otettu mukaan ja viety pois. Mukana laulajalla oli matkalaukku. Kenkiä taiteilija ei kuitenkaan ollut saanut jalkoihinsa.

Tauski munasi taas keikkansa: yleisö teki kostoiskun – kuva!

Seiskan haastattelema, nimettömänä esiintyvä henkilö kertoo, että ihmiset ovat huolissaan iskelmälaulajasta.

– Tauskille käy kuten Jamppa Tuomiselle kävi, mikäli hän ei hakeudu pian hoitoon, haastateltava toteaa.

Seiska ei tavoittanut Tauski Peltosta kommentoimaan asiaa.

Lue lisää Tauskin tilanteesta torstaina ilmestyneestä Seiskasta!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Voi ei! Poliisit veivät huonokuntoisen Tauski Peltosen – iskelmätähden päihdesekoilu huolestuttaa Aurinkorannikolla!