Paljonkertova kuva! Paula Vesala ja Esa-Pekka Salonen sulautuivat massaan ilmaistanssijaisissa!
Yhteisessä oopperaproduktiossa työskentelevät artisti Paula Vesala ja kapellimestari Esa-Pekka Salonen olivat viikko sitten yhdessä Kansallisoopperassa Helsingissä.
– He tulivat lämpiöön katsomaan oopperan järjestämiä ilmaisia tanssiaisia. He olivat tosi arkisesti pukeutuneita ja sulautuivat massaan muutenkin, silminnäkijä kertoo.
Paulan Vain elämää -jaksossa uidaan syvissä vesissä, kun hän paljastaa yksityiskohtia vaikeasta nuoruudestaan.
Hän menetti isänsä jo ennen syntymäänsä. Alkoholisoitunut isäpuoli taas siirtyi ajasta ikuisuuteen, kun Paula oli vasta lukiossa. Noina aikoina nuori nainen sairastui vakavaan masennukseen.
– En ole ollut mitenkään lievästi alamaissa, vaan nuorena ollut laitoshoidossakin, Paula kertoo jaksossaan ja lisää kärsineensä myös itsetuhoisista ajatuksista.
Nuorena laitoshoidossa! Vain elämää -tähti Paula Vesala: Masennus vei hengenvaaraan!