Nuorena laitoshoidossa! Vain elämää -tähti Paula Vesala: Masennus vei hengenvaaraan!
Kotimaisen popin eturivissä paistatteleva Paula Vesala, 37, oli hiljattain yhtä hymyä Vain elämää -lehdistötilaisuudessa. Musiikillinen monilahjakkuus tähdittää Nelosen supersuositun sarjan 10. juhlakautta, joka pyörii parhaillaan telkkarissa.
– Kuvauksissa oli todella hysteeristä! Jopa niin hauskaa, että kotiin päästessä oli vatsalihakset kipeinä, Paula nauraa Seiskalle.
Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään kiiltokuvapoppari. Paulan elämän varrelle on mahtunut vaikeita ja surullisia aikoja, joista hän kertoo varsin avoimesti Satulinnan tv-kameroille.
Paulan tämän viikon Vain elämää -jaksossa uidaan syvissä vesissä, kun hän paljastaa yksityiskohtia vaikeasta nuoruudestaan.
Ohhoh, Paula Vesala fanittaa lujasti Kauniita ja rohkeita: ”Se oli kova, kun Thorne nousi haudasta!”
Hän menetti isänsä jo ennen syntymäänsä. Alkoholisoitunut isäpuoli taas siirtyi ajasta ikuisuuteen, kun Paula oli vasta lukiossa. Noina aikoina nuori nainen sairastui vakavaan masennukseen.
– En ole ollut mitenkään lievästi alamaissa, vaan nuorena ollut laitoshoidossakin, Paula kertoo jaksossaan ja lisää kärsineensä myös itsetuhoisista ajatuksista.
– Se ei ole mitään sellaista, että nyt vähän ahdistaa, vaan ne ovat olleet hengenvaarallisia jaksoja, joissa pitää tietää, miten niistä päästään pois.