Julkkisriita: Immu Ilmén avautuu Kaisa Liskin uutuuskirjasta
Kiinteistökuningattaresta julkaistiin maanantaina kirja. Immu Ilménillä on huomautettavaa äänikirjan tavasta käsitellä lähteitä – näin kirjan tekijä vastaa.
Maanantaina (20.10.) päivänvalon nähnyt Kaisa Liskin uutuuskirja Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin taistelu joutui tuoreeltaan toisen julkkiksen hampaisiin, kun "Immu" eli Mika Ilmén otti siihen kantaa.
Video: Immu hävisi Stagalalle kevällä Ice Cagessa ja pakeni Kurdistaniin, jossa pääsi vierailemaan paikallisessa eduskunnassa.
Immu julkaisi Youtubessa ja Tiktokissa voimakkaan ja kriittisen näkemyksensä kirjasta. Hän sanoo kummeksuvansa rikostoimittaja ja kustantaja Vera Miettisen kirjoittaman ja julkaiseman kirjan tapaa käsitellä oikeudenkäynnin äänitteitä.
Immulla ja Veralla on jo aiemmin takanaan sapelinkalistelua. Kaksikko kävi viime vuonna oikeutta Gangstakuiskaaja-teoksesta.
Immun ja Veran 1. erä
Vuoden 2023 toiseksi viimeisenä päivänä Seiska kertoi Immun jättäneen haastehakemuksen Vera Miettisen kustantamon Deadline kustannuksen julkaisemasta kirjasta Gangstakuiskaaja – Immu.
Kirja oli Immun mukaan julkaistu vasten hänen tahtoaan. Hän oli kustannussopimuksesta huolimatta kieltänyt Deadlinea julkaisemasta kirjaa projektin viime metreillä.
Syynä oli, että kirjassa Immu kertoi United Brotherhood -järjestöstä, jonka suunnalta Immuun kohdistui KRP:n varoituksen mukaan vakava uhka.
Immu haki Deadlineltä 140 000 euron korvausta, kun kirja hänen kiellostaan huolimatta julkaistiin.
Kuten Immu videollaankin kertoo, hän hävisi jutun. Oikeudenmukaan kustannussopimus oli selvä, eikä kieltämiselle sopimuksen vuoksi ollut perusteita.
Halpaa huvia oikeuden hakeminen ei ollut, sillä Immu joutui syyskuussa 2024 annetun päätöksen mukaan maksamaan Veran omistamalle kustannusyhtiölle lähes 38 000 euron korvaukset oikeudenkäyntikuluista korkoineen.
Tästä Immu hammastelee
Immu ei uudella videollaan kritisoi Veran kirjoittamaa kirjaa tai Kaisaa sinänsä. Hänen näkemyksensä liittyy äänikirjan toteutustapaan.
– Kaisa Liskin taistelu -kirja on tullut markkinoille. Kaisahan on tällainen mediapersoona, joka sittemmin on syyllistynyt konnuuksiin, lähinnä tällaisiin petkujuttuihin, Immu muotoilee videollaan.
Kirjan loppuosassa käydään hyvin tarkkaan läpi Kaisan oikeudenkäyntiä kiinteistönvälitysyritys Vivaa vastaan. Pitkän oikeudenkäynnin jälkeen Kaisan korvaukset entiselle työnantajalleen nousivat lähelle miljoonaluokkaa.
Tärkeässä osassa on Vera Miettisen teostaan varten oikeudesta tilaamat julkiset oikeudenkäyntimateriaalit. Kirjassa käytetään paljon todistajalausuntoja.
Kyse äänen käytöstä
Sekä painetussa kirjassa että digitaalisessa e-kirjassa todistelut ovat teksteinä. Äänikirjassa tekstejä ei kuitenkaan ole luettu ääneen, vaan Veran Deadline kustannus on päättänyt julkaista alkuperäiset äänitallenteet sellaisenaan.
Immun mielestä tämä on todistajien kannalta syvästi ongelmallista.
– Minun mielestäni tässä ollaan todella, todella arveluttavilla vesillä. [---] Mielestäni tässä ei todistajaa ajatella eikä ainakaan suojella. Kun menee todistamaan oikeuteen ja yhtäkkiä ääni on tunnistettavasti äänikirjassa, se on mielestäni hirvittävän väärin. Kuka menee enää todistamaan minnekään, Immu pohtii videollaan.
Hän sanoo jättäneensä käräjäoikeudelle kysymyksen, saako Deadline kustannuksen toimimalla tavalla menetellä.
Esipuheessa vakuutetaan suojaa
Kirjansa esipuheessa Vera kirjoittaa oman näkemyksensä yksityishenkilöiden suojasta:
"Yksityisen henkilön yksityisyyttä olen suojannut monin tavoin: osan nimet ovat muutettu tai he tulevat tekstissä esille vain etunimellään, mikäli nimi on tavanomainen.
Vivan omistajat ovat kirjassa omilla nimillään, sillä he ovat esiintyneet omalla nimellään mediassa aiemminkin. Lisäksi oikeuskäsittely vaikuttaa: se on julkinen ja sen vuoksi nimet ovat olleet jo ennen tätä kirjaa kaikkien saatavilla."
Äänikirjassa kuullaan Vivan omistajien lisäksi muun muassa Vivan palkattua johtoa sekä aivan tavallisia asuntomyyjiä näiden omalla äänellä.
Vera: myös todistajien etu
Vera kuulee Immun kritiikistä ensi kertaa, kun Seiska kysyy häneltä asiaa. Meneillään olevien Helsingin kirjamessukiireiden vuoksi hän vastaa sähköpostitse.
Vera painottaa, että demokratian osana oikeudenkäynnit ovat julkisia, ellei niitä erikseen salata, ja salausta tietysti noudatetaan. Äänitallenteet ovat julkisia siinä, missä pääosin muukin oikeuden materiaali. Julkinen käsittely on myös kansalaisten etu, hän lisää.
– Kirja on saanut positiivista palautetta nimenomaan äänitallanteiden takia. On myös todistajien etu, että asiat kerrotaan juuri niin kuin he ovat sanoneet. Äänitallenteita kun ei pysty muuttamaan, Vera kirjoittaa mailitse.
Videollaan Immu sanoo, ettei todistajilta ei ole kysytty lupaa.
– Lupaa ei itse asiassa tarvittaisi, mutta olen
haastatellut asianomistajia, ja he ovat olleet jo paljon ennen kirjan julkaisua
tietoisia asiasta, Vera vastaa.