"Olen lopettanut ADHD-lääkitykseni" - Sampo Kaulaselta yllättävä blogipaljastus nykykuulumisistaan!

Sampo Kaulanen
Mainos
Mainos päättyy

Seiskan sivuilla blogia pitävä Sampo Kaulanen, 40, on julkisesti kertonut elämäntaparemontistaan, jonka hän aloitti viime vuoden puolella.

Sampo on kamppaillut viime vuosina fyysisen jaksamisensa ja mielenterveytensä kanssa, mutta viime kuukausina hänestä on tullut aktiivisen kuntoilun ja itsetutkistelun myötä kuin uusi mies.

Sampo on alkanut harrastaa liikuntaa erittäin aktiivisesti ja samalla hänen sekä henkinen että fyysinen jaksamisensa on parantunut.

Kauppias Sampo Kaulanen avautuu menneisyyden riivauksistaan poikkeuksellisen avoimesti: Viinaa, lääkkeitä, uniongelmia - näin toipuminen alkoi!

Nyt Sampo kertoo blogissaan nykykuulumisiaan.

Mainos
Mainos päättyy

- Ruokavalio ja kuntoilu on auttanut minua fyysisesti, mutta tuo henkinen puoli on ollut melkoisen haastava saada hallintaan. Minähän aloitin viime syksynä ADHD-lääkityksen, josta oli todella paljon apua minulle alkuun, mutta huomasin siinäkin olevan haittapuolia. Kiinnostuinkin ajatuksesta, että onko mieltä mahdollista hallita. Sieltähän ne kaikki ahdistukset, olotilat, hermostuneisuudet, tunteet ja sun muut saavat alkunsa, Sampo kirjoittaa blogissaan.

Sampo päätyi extreme-urheilija Wim Hofin seminaariin, jossa tehtiin hengitysharjoituksia ja kylmäaltistuksia.

- Kaksi minuuttia jäävesialtaassa. Altistuksen jälkeen minulle tuli jännän rauhallinen olo. En ollut tuommoista oloa kokenut hetkeen. Aivan kuin kaikki ajatukset päässäni olisivat pysähtyneet, Sampo kirjoittaa.

- Tuosta päivästä on jo puolitoista kuukautta ja olen vetänyt sen jälkeen kaikki suihkussa käyntini kylmällä vedellä. Olen siedättänyt itseäni kylmiin vesiin, uinut jäämeressä, ollut 10 minuuttia jääaltaassa ja tulokset ovat uskomattomia.

Sampo Kaulanen on kertonut siitä avoimesti - myös Leonardo da Vinci kärsi todennäköisesti samasta vaivasta!

Sampo paljastaa kylmäaltistusten, liikunnan ja hengitysharjoitusten parantaneen hänen elämänlaatuaan huomattavasti. Tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö ADHD:ta potenut Sampo on uusien menetelmien avulla jopa luopunut ADHD-lääkityksestään.

- Kevään jälkeen olen lopettanut ADHD-lääkitykseni ja kaikki muutkin siihen ominaisuuteen liittyvät lääkkeet. Uni kulkee nykyään huomattavan paljon paremmin ja osaan nykyään myös keskittyä todella hyvin.

Mainos
Mainos päättyy

Sampo Kaulaselta, 40, tunteikas blogiavautuminen: "Elämääni on mahtunut paljon menetyksiä - mutta kaikesta on selvitty!"

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan