Hyppää pääsisältöön
Vain Seiskassa!
Sampo Kaulanen on saanut mielensä hallintaan.

Kauppias Sampo Kaulanen avautuu menneisyyden riivauksistaan poikkeuksellisen avoimesti: Viinaa, lääkkeitä, uniongelmia - näin toipuminen alkoi!

Kauppias Sampo Kaulanen on kertoo lähimenneisyydestään poikkeuksellisen avoimesti Seiskan blogissa. Sampo kirjoittaa, että aikuisiällä häntä ovat kiusanneet vakavat uni- ja keskittymisongelmat. Niistä aiheutunut levottomuus ja stressi ajoi hakemaan helpotusta alkoholista ja lääkkeistä - joskus yhtäaikaisesti.

- Nämä häiriöt ovat saattaneet minut useasti ongelmiin, joista vakavimmat ovat viinan ja lääkkeiden yhteiskäyttö. Olen myös ollut riippuvainen unilääkkeistä ja rauhoittavista pillereistä. Miksi ihminen turvautuu nappeihin? Syy on ainakin minun kohdallani yksinkertainen. Päänsisäinen melu ja rauhattomuus tekee minulle sen, etten kuule sen sekamelskan takaa yhtään mitään....Tämä mölinä korostuu etenkin nukkumaan mentäessä.

Sampo kirjoittaa, että lepääminen ja palautumien oli välillä mahdotonta. 

- Kuuluu musiikkia, huolenaiheita, stressiä parisuhteesta, lapsista, työstä ja milloin mistäkin. Kaikkea yhdistää se että pölinät ovat pääsääntöisesti hyvinkin ahdistavia ja negatiivisia. Koita siinä sitten nukkua ja rauhoittua!

Kesällä 2018 seurasi romahdus. Sampo otti sekaisin alkoholia ja lääkkeitä, ja päätyi tilansa takia sairaalaan. Silloin hän ymmärsi tilanteensa vakavuuden ja päätti, että sekoilun on loputtava. Apu löytyi yllättävältä taholta. 

- Kaverini, joka on tutkinut ja harjoitellut kaikennäköistä hengityshommia ja kylmäaltistuksia ehdotti, että testaisin hänen metodejaan. En innostunut asiasta mutta kun hän on tätä aina silloin tällöin minulle  tarjonnut avuksi jo yhdeksän vuoden ajan, ajattelin että sama kai se sitten on sitten koittaa.

Miten Sampon elämä muuttui, lue siitä Seiskan blogista. 

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Pauli Poutanen
Kuvat:
Sampon blogi

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!