Naisia yritettiin vaientaa! Seksiskandaalissa rypevästä suomalaissyntyisestä miljonääristä hurjia väitteitä: ”Peter Nygård omistaa poliisin!”

Viime viikon maanantaina New Yorkissa jätettiin uusi ryhmäkanne vaateimperiumillaan lähes miljardiomaisuuden kerännyttä Peter Nygårdia, 78, vastaan.
Nyt nostetussa uudessa siviilikanteessa naisten lukumäärä on noussut jo 46:een. Kantajia on useista maista eli kohu saa yhä kansainvälisempiä ulottuvuuksia.
Ryhmäkanne on jatkoa helmikuussa kohun aloittaneelle kanteelle, jossa kymmenen naista kertoi värikkäin ja peittelemättömin sanakääntein vaatemogulin seksuaalisesta väkivallasta.

Jane Doe -nimellä esiintyvistä naisista Jane Doe numero 15 kertoo olleensa 20-vuotias, kun hänet lennätettiin Nygårdin toimistolle Winnipegiin muka mallikuvauksiin. Todellisuudessa häntä pidettiin kanteen mukaan väkisin toimistolla, jossa Nygård toistuvasti raiskasi häntä. Kolmen päivän jälkeen hän pääsi pakenemaan.
Nygårdin lähipiiristä oli kerrottu Jane Doe 15:lle, ettei Winnipegin poliisille kannata puhua, koska "Nygård omistaa heidät."
Jane Doet kertovat kanteessaan suorista kytköksistä Nygårdin yrityksiin. Heille on esimerkiksi saatettu maksaa rahaa yrityksen tileiltä tai johtotehtävissä olevat henkilöt ovat "juonitellen ja salaillen mahdollistaneet esimiehensä Nygårdin teot."
Kanteessa on teoista useita yksityiskohtia, jotka eivät ole julkaisukelpoisia.
Jupakka koskettaa myös suomalaisia, sillä esimerkiksi Katariina Souri on julkisuudessa kertonut kokeneensa Nygårdin käytöksen erittäin ahdistavana vieraillessaan tämän Bahaman-asunnolla.

Seiskan tietojen mukaan Kata ei kuitenkaan ole yksi uuden kanteen nostajista.
Myös Tanja Karpela, Janina Fry ja Arja Koriseva ovat olleet Nygårdin kanssa tekemisissä. Linda Lampenius puolestaan ajautui taistoon liikemiehen kanssa, mutta vältti oikeudenkäynnin pyytämällä epäiltyä kunnianloukkaustaan anteeksi.
Peter Nygård kiistää tiukasti syytökset. Hän kertoo, että kyseessä on mustamaalaus ja ajojahti, jonka takana on hänen Bahaman-naapurinsa, superrikas Louis Bacon. Kaksikko on käynyt keskinäistä mustamaalaussotaa vuosia. Helmikuisesta kanteesta yhdysvaltalaismedialle kertoi asianajaja, jolla on kytköksiä Baconiin.
Naiset ajavat asiaansa siviilijoukkokanteella, joka ei ole syyttäjän nostama rikoskanne, eikä kanteessa esitetyistä syytöksistä ole oikeuden päätöksiä mihinkään suuntaan. Naisten kannetta ajaa kaksi lakitoimistoa, jotka ovat profiloituneet ihmisoikeusrikoksiin.
Nygård on helmikuussa skandaalin alettua ilmoittanut jättäytyvänsä yritysryppäänsä johdosta ja muuttavansa firmojen omistusjärjestelyitä sen mukaisesti. Yritys on asetettu maaliskuussa saneeraukseen.