Uutiset

Maisa Torppa järjesti kaikkien aikojen erofarssin – näiden julkkisten parisuhde rysähti karille!

31.12.2019 16:03

Tosi-tv-tähti Maisa Torppa, 28, pyöritti liki vuoden ajan sekä avomiestään Jari-Matti Latvalaa, 34, it-alalla esimiehenä toimivaa salarakastaan Mikkoa että monia muita ihmisiä puhumalla joka suuntaan eri versiot parisuhdekuvioistaan.

Seiska paljasti, että häitään järjestäneellä Maisalla oli jo keväästä asti ollut toinen mies. Maisan selitysten mukaan henkilö oli häihin kutsuttu perhetuttu, tosin Jari-Matti ei hänestä ollut koskaan kuullutkaan. Toisessa selityksessä lähihoitajan ja lentoemännän koulutukset saanut Maisa kävi miehen luona tekemässä lapsenlikan hommia, vaikka lapsen sijasta talossa olikin vain sen omistaja.

Maisa Torppa

Jari-Matti ei esiintynyt eron jälkeen apeana, vaan harvoin on nähty median edessä yhtä leveästi hymyilevää sinkkumiestä kolmen vuoden seurustelusuhteen päätyttyä. Jari-Matti sai pitää myös miljoonansa, mutta ralliura joutui koetukselle. Jos avioliitto olisi toteutunut, olisi ero avioehdosta huolimatta tehnyt omaisuuteen loven.

Maisan nykyisen rakkaan tulot jäävät alle 100 000 euron. Maisa itse elää vuoden 2018 verotulojen mukaan alle köyhyysrajan ja tienasi vain tonnin kuussa.

Hyvästit Facebookissa!

Satu Taiveaho

Ex-kansanedustaja Satu Taiveaho, 42, koki tänä vuonna muutaman kuukauden romanssin lahtelaisen liikemiehen Marko Torppalan, 46, kanssa. Jopa Sadun ex-mies, puolustusministeri Antti Kaikkonen oli jo antanut hyväksyntänsä suhteelle. Rakastavaiset ylistivät kilvan toisiaan, kunnes he heinäkuussa kirjoittivat erouutisensa Facebookiin. Joulukuussa jo uutisoitiinkin, että Satu on löytänyt rinnalleen uuden miehen, haminalaisen kunnallispoliitikon Villen, joka on kumppaninsa tavoin demari.

Ei turhaa erokohua!

Anni Hautala

Toimittaja-juontaja Anni Hautala, 37, ja koomikko Niko Kivelä, 39, eivät kolmisen vuotta sitten meteliä pitäneet, kun alkoivat seurustella ja muuttivat saman katon alle pyörittämään uusioperhettä. Dramaattisia erotilityksiä ei myöskään kuultu, kun he kaikessa hiljaisuudessa purkivat viime keväänä kihlauksensa. Erosta uutisoi ensimmäisenä Keskisuomalainen, jonka toimittajalle työkaveri Jaajo Linnonmaa vihjaisi vieressään olleen Annin puuttuvasta sormuksesta.

Neljäs liitto karille

Katariina Souri

Taiteilijapari Katariina Souri, 51, ja Eliya Zweygberg, 32, ilmoitti heinäkuussa, että heidän nelisen vuotta kestänyt suhteensa on päättynyt. Pari meni naimisiin syyskuussa 2016. Katalle avioero oli neljäs.

– Edelliset liittoni ovat kestäneet viitisen vuotta, Kata laskeskeli vuosi sitten, jolloin avioparilla oli takanaan ensimmäinen vakavampi kriisi. Eliya sanoi Seiskan toimittajalle lokakuussa, että ero on hänelle pettymys.

– Ystävyyden säilyminen eron jälkeen riippuu täysin kustakin ihmisestä. En halua kommentoida, olemmeko olleet tekemisissä eron jälkeen.

Kahden vuoden avio-onni!

Satu Tuomisto

Ex-missi, Promo-yrityksen toimitusjohtaja Satu Tuomioston, 33, ja autoalan liikemiehen Petri Aarnion, 46, suhde päättyi vain kaksi vuotta häiden jälkeen. Pariskunta jätti avioerohakemuksen juhannuksen jälkeen. Satu pääsi Leo-koiransa kanssa takaisin vanhaan vuokrakotiinsa Helsingin keskustassa, jonne hän oli kaivannut asuessaan metsämaisemissa Espoon Nuuksiossa.

Exä jää naapurustoon!

Mari ja Jontte Valosaari

Muusikko Jontte Valosaaresta, 39, eronnut juontaja Mari Valosaari, 37, kertoi hakeutuneensa terapeutin juttusille eroprosessin aikana kuusi vuotta kestäneen avioliiton jälkeen.

– Sieltä ei tullut vastauksia, mutta se selkeytti ajatuksiani, Mari kertoi syksyllä Seiskalle.

Vaikka ero on virallinen, ex-pari asuu vielä saman katon alla Nummelassa. Jontte rakentaa omaa taloaan melko lähelle entistä kotiaan.

Hyytävät välit!

Jenni Alexandrova ja Jussi Heikelä.

Juontajina tunnettujen Jenni Alexandrovan, 39, ja Jussi Heikelän, 43, suhde tuli julki vuonna 2015. He pyörittivät uusioperhettä ja vaikuttivat kaikin puolin onnellisilta vielä viime helmikuussa postatessaan New Yorkista herttaisen yhteiskuvan.

– Vaikka matkustelu onkin sydäntä lähellä, parisuhteessa tärkeintä oli kuitenkin tavallinen arki, Jenni kertoi Seiskalle vuosi sitten.

Yhteinen arki päättyi syksyn tullen, kun Jussi muutti 120-neliöisestä asunnosta pois Jennin jäädessä asumaan sinne poikansa kanssa. Kumpikaan ei ole sanallakaan kommentoinut eroa. He eivät ole keskenään edes some-väleissä.

30 vuoden yhteistaival päättyi!

Karita Mattila

Maailmalla menestyneen oopperasopraanon Karita Mattilan, 59, ja hänen managerinaan toimineen aviomiehensä Tapio Kuneisen, 61, eropäätös tuli monelle oopperanystävälle isona yllätyksenä. Pariskunta oli totuttu näkemään yhdessä 24/7. Karita kertoi Kotiliedelle joutuneensa opettelemaan arjen pyörittämisen alusta alkaen ja kokeneensa sen hyvin haastavaksi.

Hekin erosivat:

• Ex-missi Lotta Hintsa ja jääkiekkoilija Kristian Näkyvä.

• Keittiömestari Stefan Richter ja Riikka Vikman.

• Keittiömestari Harri Syrjänen ja Pauliina Virtanen.

• Tv-kokki Kari Aihinen ja Henriikka Aihinen.

• Vapaaottelija Makwan Amirkhani ja Nina Heinikoski.

• Vaateliikkeen omistaja Niina Kuhdan toinen avioliitto päättyi.

• Ex-missi Sara Chafak ja teinirakkaus Tuomas Varesvuo.

• Lääkäri-kirjailija Emilia Vuorisalmi ja koripallojoukkueen johtaja Maurizio Pratesi.

• Muusikkopari Sani Aartela ja Samuli Erkkilä.

Teksti:Anne Pennanen
Kuvat:Seiskan arkisto
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!