Laulaja Mika Pohjosen salarakas Ulla onkin nyt avoimesti avopuoliso! Astuu tv:ssä julkisuuteen - muistatko koko Suomea puhuttaneen salasuhteen jättikohut, erot ja yhteenpaluun? Kuvat!

Vuonna 2015 paljastui yksi viime vuosikymmenen puhuttavimmista suomalaisjulkkisten kolmiodraamoista, kun tangokuningas Mika Pohjosen ja tangokuningatar Heidi Pakarisen 19 vuotta kestänyt suhde kariutui yhtäkkiä.
Heidi Pakarinen kertoi kesällä 2015 Seura-lehdessä, että hän oli yllättänyt Mikan vieraan naisen kanssa parin yhteisestä kodista. Oopperalaulaja Ulla Bürger oli juonut kahvia pariskunnan kodin takapihan terassilla, kun Heidi saapui paikalle, ja pian tilanne oli eskaloitunut.

Mika Pohjonen ja Ulla-assistentti: Romanssi roihuaa!
Kolmiodraamaa seurattiin suomalaismediassa erittäin tiiviisti, mutta Mika Pohjonen ja Ulla Bürger kiistivät sitkeästi, että heidän välillään olisi mitään romanttista suhdetta. Mika kertoi Ullan olevan hänen assistenttinsa, laulunopettajansa ja taiteellinen sparraajansa. Mikan mukaan siksi he viettivät niin paljon aikaa yhdessä.
Mika tiedotti erosta kesällä 2015 seuraavin sanakääntein. Hän ilmoitti, että ero oli Heidin päätös.
– Sain lopullisen tiedon asiasta löytämällä kihlasormuksen keittiön pöydältä. Yhdyn myös hänen näkemykseensä siitä, että liittomme on ollut jo pitkään - kuukausia - rakoilemassa, ja tämänhetkinen tilanne on vain lopputulos pitkään jatkuneista selvittämättömistä ongelmista. Voin siis todeta tässä vaiheessa, että julkisuudessa näkynyt ruusuinen kuva suhteemme laadusta ei ole enää pitkään aikaan pitänyt paikkaansa, Mika taustoitti ja jatkoi:

– Olemme nukkuneet eri huoneissa Heidin aloitteesta jo yli neljä kuukautta, ilman että asiaan johtaneita syitä saatiin koskaan selvitettyä, hän kirjoitti.
Mika Pohjonen avautuu tulehtuneista väleistään Heidiin: Nukuimme kuukausia eri huoneissa!
Mika myös kiisti painokkaasti tuolloin, että eroon liittyisi kolmas osapuoli.
– On surullista, että sanani asian suhteen ei Heidille näköjään ole painanut, ja hän aiheuttaa tällä hetkellä lausunnoillaan turhaan väärinkäsityksiä ja pahaa mieltä tahoille, jotka tähän eroon eivät mitenkään kuulu, Mika kirjoitti.

Pohjosen ja Bürgerin läheiset välit eivät jääneet kuitenkaan salaisuudeksi julkisuudessa. Pariskunta liikkui avoimesti yhdessä eri puolilla Suomea.
Seiska paljasti muun muassa kevättalvella 2016 parin viettäneen lapsineen helliä hetkiä yhdessä Vantaan Flamingo Spa -kylpylässä.

Salapari Mika Pohjosen ja uuden rakkaan suhde syvenee: helliä hetkiä kylpylässä!
Ullan ja Mikan suhde kuitenkin ajautui kriisiin vuonna 2017. Tuolloin Seiska paljasti, että Pohjosen välit olivat lämmenneet naisen kanssa, jonka kanssa hän seurusteli ennen Heidi Pakarista. Tämän seurauksena suhde Ullaan viileni.
Laulajapariskunnan suhde kuitenkin lämpeni jo pian uudestaan ja kesällä 2018 Seiska uutisoi parin viettäneen romanttisen viikonlopun yhdessä Järvisydän-elämyshotellissa Rantasalmella.

Mika ja Ulla eivät ole missään vaiheessa vahvistaneet suhdettaan julkisuuteen, vaan pikemminkin he ovat kiistäneet romanttiset välinsä. Torstaina Nelosella esitettävässä Suurin Pudottaja Suomi -ohjelmassa tähän saadaan kuitenkin viimein muutos, sillä Ulla Bürger esiintyy ohjelmassa salarakkaan sijaan avoimesti avopuolisona.
Heidi Pakarinen salaperäisenä ex-miehestään Mika Pohjolasta: En halua kommentoida välejämme!
Ulla lähettää videoterveiset kuntoiluleirillä olevalle Mikalle, joka hieman herkistyy kuunnellessaan Ullan viestiä.
- Moi, rakas. Avopuoliso Ulla täällä. Vaikka mulle ei voisi vähempää merkata se luku siinä vaa’assa, niin se määrä, mitä olen ollut huolissani susta…
- Silloin kun et ehdi huolehtia itsestäsi, se kääntyy sinua vastaan. Tiedämme molemmat, ettet mennyt kisaamaan. Menit hakemaan muutosta, Ulla sanoo Mikalle.
Mika kilpailee Suurin Pudottaja -tittelistä yhdessä muun muassa Daniel "Bile-Dani" Lehtosen, Oskari Katajiston ja Antti Railion kanssa.
Suurin Pudottaja Suomi Nelosella torstaisin klo 20.