Hyppää pääsisältöön
Kimi Räikkönen

Kirjapaljastus: Kimi Räikkönen vaatii lähipiiriltään ehdotonta luottamusta - ”Jos kusetat, tapan sinut”

Kari Hotakaisen kirjassa Tuntematon Kimi Räikkönen kerrotaan varsin suorasukaisen tyyliin siitä, miten Sami Visasta tuli Kimi Räikkösen asiainhoitajana. Visa on tuntenut suojattinsa jo 22 vuotta.

Ikänsä puolesta hän voisi olla Kimin isä, nyt hän toimii Kimin asiainhoitajana. Kimi on aina ollut huono ottamaan neuvoja vastaan keneltäkään, siinäkin tapauksessa, että neuvot olisivat hyviä ja paikallaan. Kimi on aina ollut oman tiensä kulkija, vaikka tie on välillä muuttunut poluksi, ojanpohjaksi ja tiettömäksi erämaaksi. Kuski on kuski, vaikka alla ei aina olisi tietä, kirjassa kerrotaan.

LUE MYÖS: Kirjapaljastus: Matti-isä kuoli Kimi Räikkösen silmien alla ja raju riita aseista jäi selvittämättä - Kimin elämä oli suistua täysin raiteiltaän: ”Makasin kotona ja itkin!"

Sami Visa
Kimi Räikkösen asiaihoitaja Sami Visa on tuntenut suojattinsa jo karting-ajoista asti.

Samia Kimi kuitenkin kuuntelee ja syykin on selvä: Sami ei ole kusettanut. Eikä kuseta. Lupaus on annettu Villa Butterflyn saunassa kaksi vuotta sitten, kun tehtiin suullinen sopimus asiainhoitajan pestistä. ”Jos kusetat, tapan sinut.”

LUE: Yllättävä totuus Kimi Räikkösen terveydestä paljastuskirjassa: Tämän takia Kimi ei käytä miljoonien arvoista sponsorikelloa ja raapii itseään median edessä!

Kuuden miljoonan velka

Kirjasta selviää, että Kimillä on ollut vuosien varrella useita tilanteita, jossa häntä on miehen omien termiensä mukaisesti kusetettu.

Yksi esimerkeistä on vuodet Lotuksen F1-tallissa. Talli ei halunnut maksaa Kimille kaikkia bonuksia, mitä hän ansaitsi sensaatiomaisella menestyksellään.

En sitten lopulta jaksanut enää tapella niitten kanssa. Ne alkoivat uhkailla, vaihtavat firman nimeä ja muuttavat koko systeemin johonkin muuhun maahan, etten varmasti saa enää mitään. Ne jäi kuusi miljoonaa velkaa, Kimi kertoo kirjassa.

LUE MYÖS: Minttu ja Kimi Räikkösellä kostea hääpäivä Helsingissä – ryyppäsivät yli 12 tuntia karaokessa!

Pettureita on ollut elämäkerran perusteella myös lähipiirissä. Avokätinen Kimi on antanut kavereillaan jopa luottokorttinsa.

Matka hyväsydämisyydestä hyväuskoisuuteen on lyhyt, sama matka kuin etusormella verkkopankkitunnuksiin. Kiltti ihminen ei epäile luotettua ihmistä, vaan tuntematonta ohikulkijaa. Kimin on vaikea puhua asiasta, mutta hän uskoo karman lakiin, Hotakainen analysoi.
 


Teksti:
Juha Nurmi
Kuvat:
REX FEATURES JA SEISKAN ARKISTO

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!