HS: Simo Silmu avautui alkoholismistaan – käynyt lukuisissa katkaisuhoidoissa: Ihmiset tulevat keikoille katsomaan, missä kunnossa olen!

Simo Silmu
Mainos
Mainos päättyy

Yölintu-yhtyeen solisti Simo Silmu kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa alkoholiongelmansa aiheuttamasta rajusta syöksykierteestä.

Simon alkoholiongelma riistäytyi käsistä hänen täytettyään kolmekymmentä. Yölintu joutui perumaan konserttejaan kesällä 2011, ja osa toteutuneista esiintymisistä hoidettiin sekavissa tunnelmissa.

Simo Silmu repsahti taas: Yölinnun keikat peruttiin – raju ryyppyputki alkoi synttäreistä! 

Laulajan mukaan ongelmat alkoivat vaivihkaa, ja lopulta tilanne riistäytyi käsistä neljä vuotta sitten.

− Silloin tuli mokailtua ja dokailtua, Simo kertoo lehdelle.

Mainos
Mainos päättyy

Simo suuntasi katkaisuhoitoon alkoholiongelmansa myönnettyään. Laulajan mukaan hän on käynyt läpi lukuisia erilaisia hoitomuotoja. Kalliolan setlementin hoidossa Simo vietti kuukauden. Lisäksi hän yritti käydä Minnesota-hoidossa Lapualla, mutta lopetti sen kesken.

− Se ei ollut minun juttuni. Kaikkea olen kokeillut vaihtelevalla menestyksellä. Erilaisia, kaikenlaisia apuja, mitä vain on saatavilla.

Yölintu-yhtyeen Simo Silmu ja Päivi-rakas juhlivat häitä ruotsinlaivalla: morsian vei Yölintu-tähden nukkumaan kesken illan – salakuvat

Simon mukaan hän on hoitanut keikkansa selvin päin parin vuoden ajan. 

− Osa ihmisistä tulee keikoille katsomaan, missä kunnossa olen. No, siinähän tulevat. Kunhan maksavat liput, se on pääasia.

Nykyään hän matkustaa keikoille asuntoautolla vaimonsa Päivin ja pariskunnan koiran kanssa.

− Loppujen lopuksi alkoi kyllästyttää koko juopottelu. Ei siitä tule kuin sanomista.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan