Tiesitkö? Nämä julkkikset ovat saaneet lapsia yhdessä, mutta harva muistaa: "Otsalohkoni ei ollut valmis sitoutumiseen"

Hollywoodissa suhteita ja liittoja solmitaan ja puretaan tiuhaa tahtia.
Seksivau! Nicole Scherzinger esittelee paljasta ylävartaloaan tuoreissa mallikuvissa
Jos olet jo pudonnut laskuista, niin tässä muistutus unohdetuista tähtipariskunnista, jotka kerran perustivat lapsiperheen. Sittemmin heidän tiensä ovat eronneet.

Susan Sarandon, 75, ja Tim Robbins, 63, elivät yhdessä yli kaksi vuosikymmentä, mutta eivät koskaan virallistaneet suhdettaan. He erosivat vuonna 2009. Pitkästä avoliitosta on kaksi aikuista poikaa Miles, 30, ja Jack, 33.
Susan ei ole koskaan halunnut naimisiin, vaikkakin 1960-luvulla solmi liiton vastahakoisesti.

– Olimme teinejä. Menin naimisiin vain sen vuoksi, jotta poikaystävääni ei heitettäisi ulos koulusta. Seitsemän aviovuoden jälkeen päätimme yhteismielin lähteä eri suuntiin, Susan kertoo Divorced, Not Dead -podcastissa.
Tim Robbins avioitui näyttelijä Gratiela Brancusin kanssa, mutta neljä vuotta kestänyt liitto päättyi viime vuonna.

Kuuden metrin huntu! Jennifer Lopezin, 53, tyrmäävä häätyyli mykistää
Näyttelijäkollegat Patricia Arquette, 54, ja Thomas Jane, 53, tapasivat 2001 yhteisten ystäviensä kautta. Kihlat vaihdettiin seuraavana vuonna, kun Patricia alkoi odottaa lasta.

Tytär Harlow Olivia Calliope, 19, syntyi helmikuussa 2003. Vanhemmat solmivat avioliiton kolme vuotta myöhemmin Venetsiassa.

Tammikuussa 2009 Patricia ja Thomas hakivat avioeroa, mutta peruivat aikeensa vielä saman vuoden aikana. Lopullisen eropäätöksen he tekivät 2011.
Patricia on viime vuodet elänyt parisuhteessa kuvataiteilija Eric Whiten kanssa.

Vuosituhannen vaihteessa näyttelijät Ethan Hawke, 51, ja Uma Thurman, 52, olivat Hollywoodin kermaa.
Pari tapasi toisensa 1990-luvun lopulla Gattaca-elokuvan kuvauksissa. Vuoden seurustelun jälkeen pari avioitui vuonna 1998. Perhe kasvoi kahdella lapsella Mayalla, 24, ja Levonilla, 20.
Uman ja Ethanin liitto päättyi 2003. Jälkiviisaana Ethan on todennut olleensa liian nuori aviomieheksi.
– Tutkimuksen mukaan miesten aivot ovat kehittyneet vasta 28-vuotiaana. Olen varma, ettei oma otsalohkoni ollut vielä valmis. Minulla ei olisi ollut asiaa vannomaan mitään yli kaksi viikkoa kestävää, Ethan on todennut Ellen haastattelussa.

Autopalossa kuolleen Anne Hechen elämä oli poikkeuksellisen värikäs
Neljä vuotta avioerostaan Ethan avioitui uudemman kerran. Vaimonsa, näyttelijä Ryan Hawken kanssa miehellä on kaksi lasta.
Viimeisimmän tiedon mukaan Uma seurustelee mediapomo Justin B. Smithin kanssa.
Terminator-tähti Linda Hamilton, 65, on jälkikäteen myöntänyt, että hänen ja ohjaaja James Cameronin, 68, avioliitto oli virhe.
– Suhteemme oli kaikille mysteeri – jopa Jimille ja minulle itselleni. Emme lainkaan sopineet yhteen. Kuin palapelissä Jim oli kupera, minä kovera, Linda pohtii The New York Times -lehdessä.

Muutaman vuoden kestäneestä liitosta syntyi helmikuussa 1993 Josephine-tytär, 29. Kirjailijana ja opettajana uraa tehnyt Josephine on pysytellyt kaukana parrasvaloista.
Oikeudessa ryvettynyt Johnny Depp saattaa palata ikoniseen rooliinsa: "Hän on uskomaton näyttelijä!"

Vain vuosi avioeron jälkeen James vei vihille näyttelijä Suzy Amisin. Parilla on kolme lasta, ja liitto kukoistaa edelleen yli 20 yhteisen vuoden jälkeen.
Linda on paljastanut eläneensä jo yli 15 vuotta selibaatissa ja ilman parisuhdetta.
Näyttelijä Frances Fisher, 70, muutti Clint Eastwoodin, 92, kanssa yhteen syksyllä 1990. He olivat tavanneet kaksi vuotta aiemmin elokuvan Pink Cadillacin kuvauksissa.

Frances synnytti Clintille tyttären Francescan, 29. Suhde kesti vuoteen 1995.
Clintillä on kaikkiaan kahdeksan lasta usean eri naisen kanssa. Pian erottuaan Francesista hän solmi 18 vuotta kestäneen avioliiton näyttelijä Dina Ruizin kanssa.

Vuodesta 2014 Clint on seurustellut omistamansa hotellin entisen työntekijän Christina Sanderan kanssa.
Julia Robertsin suuri suru - perheenjäsen kuoli
Clintistä erottuaan Frances tapaili jonkin aikaa George Clooneyta, mutta sittemmin hänen rakkauselämästään ei ole noussut otsikoita.
Näyttelijä Meg Ryanin, 60, ja Dennis Quaidin, 68, rakkaus syttyi Pieni suuri seikkailu -elokuvan kuvauksissa 1980-luvun lopulla. Tähdet avioituivat ystävänpäivänä 1991.

Keväällä 1992 perheeseen syntyi Jack-poika, joka jäi pariskunnan ainokaiseksi.
Dennisin ja Megin liitto oli myrskyisä. Aviomies kärsi alkoholismista, ja Megin mukaan puoliso juoksi vieraissa koko liiton ajan. Avioliitto alkoi natista liitoksistaan, kun Meg jäi kiinni uskottomuudesta. Hänellä oli salasuhde Gladiaattori-tähti Russell Crowen kanssa.

– Russell Crowe oli kuvioissa avioliittomme lopussa, mutta hän ei ollut syy eroon. Olin aivan sekaisin ja satutin myös häntä, Meg avautuu Today.comille.
Pukisitko sinä tämän nakuasun kuntosalille? Kim Kardashian yllättää taas asuvalinnoillaan

Dennis on Megin jälkeen solminut kaksi avioliittoa, joista tuoreimman hän solmi koronakesänä 2020.
Meg aloitti vuonna 2010 vuosia kestäneen on-off-suhteen rockmuusikko John Mellencampin kanssa. Viimeksi he erosivat kolme vuotta sitten.

Yhteinen ystävä toimi amorina, kun tv-tähti Heather Locklear, 60, ja Bon Jovin kitaristi Richie Sambora, 63, tutustuivat 1994 New Yorkissa, missä Heather oli hittisarja Melrose Placen pr-matkalla. Seitsemän kuukautta myöhemmin rakastunut pari kihlautui, ja Richie muutti itärannikolta Kaliforniaan Heatherin vuoksi.
Heatherin ja Richien tytär Ava, 24, tottui lapsuudesta lähtien kulkemaan mukana isänsä musiikkifestareilla. Pikkutyttö pääsi usein lavalle kuuluttamaan Bon Jovin lavalle. Vartuttuaan hän on kokeillut näyttelijän ja mallin uraa, mutta viime vuonna Ava ilmoitti opiskelevansa yliopistossa perheterapeutiksi.

Richien ja Heatherin liitto kesti 11 vuotta. Vuonna 2006 he hakivat eroa ratkaisemattomien erimielisyyksien vuoksi.
Madonna harvinaisessa yhteiskuvassa taiteilijapoikansa kanssa - huomaatko yhdennäköisyyden?
Keväällä 2020 Heather kihlautui lukioaikaisen rakkautensa Chris Heisserin kanssa. Richien neljä vuotta kestänyt seurustelusuhde laulaja-kitaristi Orianthin kanssa päättyi 2018. Sittemmin rokkari on elänyt sinkkuna.

Vuoden 1991 elokuva Blondi joka aina sanoi tahdon oli kohtalokas Alec Baldwinille, 64, ja Kim Basingerille, 68. Vastanäyttelijät rakastuivat kulisseissa, ja valat vannottiin 1993.
Myöhemmin Kim on kuvaillut avioelämää Alecin kanssa haastavaksi. Liitosta kuitenkin syntyi Kimin ainoa lapsi Ireland-tytär, 26. Alecin ja Kimin yhteiselo päättyi yhdeksän vuoden jälkeen.

Kim on seurustellut hiustaiteilija Mitch Stonen kanssa vuodesta 2014. Romanssia edelsi toistakymmentä vuotta kestänyt ystävyys.
Rihannan vauvan isä, gangsteriräppäri A$AP Rocky sai syytteen entisen ystävänsä ampumisesta

Alec on viime vuosina elänyt kiireistä lapsiperhearkea. Hän ja joogaohjaajavaimonsa Hilaria ovat kymmenessä vuodessa saaneet kuusi lasta.
Muusikko Billy Joel, 73, oli 1980-luvun alussa lomailemassa Kariabialla, kun hän näki ensi kertaa malli Christie Brinkleyn, 68.

– Yritin kiinnittää Christien huomion poseeraten, kuten levyni kannessa, Billy kertoo Rolling Stone -lehdelle.

Christie noteerasi miehen vasta, kun tämä baarissa istui pianon ääreen soittamaan. Parin häitä juhlittiin kaksi vuotta myöhemmin 1985 jokiristeilijällä. Samana vuonna syntyi Alexa Ray-tytär, 36, joka sai nimensä legendaarisen Ray Charlesin mukaan.
Paljastuksilla rahoiksi? Amber Heard aikoo kirjailijaksi
Billy ja Christie päätyivät eroon vuonna 1994. Sittemmin Billy on ollut kahdesti naimisissa. Vuonna 2015 solmittu liitto Alexis-vaimon kanssa on yhä voimissaan. Liitosta on kaksi lasta.
Myös Christie on ehtinyt eron jälkeen kahdesti alttarille. Molemmat liitot ovat päättyneet eroon, mutta niiden ansiosta Alexa-tytär on saanut kaksi sisarusta.
Näyttelijäpari Courteney Cox, 58, ja David Arquette, 50, aloittivat suhteen vuonna 1996 Scream-kauhuleffan kuvauksissa. He avioituivat San Franciscossa kolme vuotta myöhemmin, mutta liitto tuli tiensä päähän 2010.
Pariskunnalla on yhteinen Coco-tytär, 18, jonka kummitäti on Frendit-tähti Jennifer Aniston.
David on ollut seitsemän vuotta naimisissa tuottaja Christina McLartyn kanssa, ja heillä on kaksi yhteistä lasta.
Tällainen on Amber Heardin rahapulassa myymä Mojaven aavikkokoti: oikeasti keskellä ei-mitään
Courteney on seurustellut vuodesta 2013 muusikko-tuottaja Johnny McDaidin kanssa.
Näyttelijä Jessica Lange, 73, aloitti 1970-luvulla kuusivuotisen suhteen venäläisen balettitanssija Mikhail Baryšnikovin, 74, kanssa. Kaksikolla on Aleksandra-tytär, 41, joka tunnetaan paremmin lempinimellä Shura.
Surullista, mutta totta: Metallica-nokkamies James Hetfield on eronnut 25 vuoden liitostaan
Raskaus oli yllätys. Jessica päätti pitää lapsen, koska kaipasi vastapainoa elokuvauralleen. Shurasta tuli tanssija ja koreografi. Hän on itsekin äiti; Jessicalla ja Mikhaililla on tyttärentyttäret Adah ja Ilse.
Vaikka Jessica ja Mikhail erosivat vuosi tyttärensä syntymän jälkeen 1982, ovat he pysyneet läheisinä ystävinä. Myöhemmin Mikhail perusti perheen tanssija Lisa Rinehartin kanssa.
Jessica ei ole avioitunut, mutta hänellä on kaksi lasta, Hannah ja Samuel, suhteestaan näytelmäkirjailija Sam Shepardin kanssa. Pari erosi jo yli kymmenen vuotta sitten.