Viivi Pumpaselta yllättävä paljastus televisiossa - Donald Trump houkutteli Meksikoon

Viivi Pumpanen
Mainos
Mainos päättyy

Viivi Pumpanen on tavannut vuosia sitten USA:n ex-presidentti Donald Trumpin. Asiasta hän kertoo Kuutamolla-ohjelmassa, jossa kerrotaan valheita ja totuuksia. Jakso nähdään MTV3-kanavalla 19.2.

Viivi muistelee Donald Trumpin kohtaamista kanssakilpailijoiden iloksi.
– Trump oli ollut todella hyvin käyttäytyvä. Olin yllättynyt asiasta, Viivi hämmästelee jaksossa. 

Viivi Pumpanen ei negatiivisista kommenteista välitä – paljastaa erikoisen keräilyharrastuksensa

Viivi kertoo, että tapasi Trumpin, kun oli keskustellut tämän yhteistyökumppanini kanssa, joka oli tarjonnut Viiville ja espanjalaiselle naiselle mallikeikkaa. Kuvaukset oli tarkoitus toteuttaa Meksikossa.

Trump oli liittynyt mukaan keskusteluun.
– He olivat ystäviä. Hän tuli heittämään tälle yhteistyökumppanille läpät siinä lähtiessään ja hän kuuli, että puhumme tästä Meksikon keikasta. Siinä kohtaa hän sanoi minulle ja espanjalaiselle neitokaiselle, että tämä on hyvä mies, äärimmäisen kova bisnesmies, hänen mukaan kannattaa lähteä, olette hyvissä käsissä. 

Mainos
Mainos päättyy

Yllätyshäät! Viivi Pumpanen meni naimisiin jääkiekkoilijamiehensä Otso Rantakarin kanssa - häissä valtava määrä julkkiksia!

Viivi lähti mallikeikalle Meksikon Cancuniin. Hän kuvailee matkan olleen hieno kokemus. 
Vieraana studiossa oleva Roope Salminen on kiinnostunut tietämään, mitä keikasta maksettiin. 
– Se oli hyvä palkka, siihen nähden, että täällä Suomessa mallibisnes on aika pientä. Kyllä maailmalla maksetaan paremmin, Viivi toteaa.

Kuutamolla lauantaisin MTV3-kanavalla kello 21 alkaen. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan