Elokuvien tarkoitus on viihdyttää ja herättää tunteita. Ajoittain käy niin, että elokuva herättääkin voimakkaan vastarinnan yleisössä.
Yleisimmät paheksunnan syyt ovat elokuvassa esiintyvä seksi, kauhu, väkivalta ja asiaton kielenkäyttö.
Moni palkittu laatuelokuvakin on joutunut kohun keskelle omana aikanaan. Osan maine ei ole koskaan korjaantunut, osa elokuvista taas on vuosien jälkeen nostettu arvoon uuteen.
Lue myös: Vladimir Putinin mysteeritausta: vepsäläiset sukujuuret
Tässä elokuvia, jotka omana aikanaan aiheuttivat skandaalin.
BONNIE & CLYDE, 1967
Ohjaus: Arthur Penn
Päärooleissa: Warren Beatty ja Faye Dunaway
Tositarinaan pohjautuva Bonnie & Clyde kertoo tunnetun rikollisparin tarinan.
Ilmestyessään vuonna 1967 yleisö ei ollut valmis näkemään antisankariensa tekojen verisiä seurauksia. Elokuvassa sekottuivat ilonpito ja väkivalta, mikä ei miellyttänyt kaikkia. Elokuva saikin arvostelua siitä, että murhista oli tehty seksikästä ja kevytmielistä.
– Julmat murhat olivat turhia ja mauttomia, The New York Times kirjoitti.
Nykyään Bonnie & Clyde -elokuvaa pidetään kulttuurisesti merkittävänä amerikkalaiselokuvana.
MANAAJA, 1973
Ohjaus: William Friedkin
Päärooleissa: Linda Blair ja Ellen Burstyn
Manaaja on kiistatta kauhuelokuvien klassikoita, joka perustuu William Peter Blattyn samannimiseen romaaniin.
Elokuvassa puberteetti-iässä oleva tyttö alkaa käyttäytyä kuin riivattu, kun paholainen valtaa hänen sielunsa ja kehonsa. Elokuvan rietas kielenkäyttö ja etenkin kohtaukset, joissa teinityttö iskee itseään krusifiksilla sukuelimiin, oli liikaa osalle katsojista.
Raivo oli sitä luokkaa, että tuolloin 14-vuotias pääroolin esittäjä Linda Blair joutui turvautumaan henkivartioihin.
SODOMAN 120 PÄIVÄÄ, 1975
Ohjaus: Pier Paolo Pasolini
Päärooleissa: Mm. Giorgio Cataldi, Umberto P. Quintavalle ja Aldo Valletti
Italialaisohjaaja Pier Paolo Pasolinin viimeiseksi jäänyt elokuva Sodoman 120 päivää ei sovi herkimmille katsojille. Italian fasismin viimeisiin aikoihin sijoittuva tarina on julma ja synkkä, ja ilmestyessään se leimattiin väkivaltaiseksi pornoelokuvaksi.
Isossa-Britanniassa ja Australiassa Sodoman 120 päivää -elokuvan esittäminen kiellettiin, ja vielä parikymmentä vuotta myöhemmin se herätti julkista kohua Yhdysvalloissa.
Lue myös: Robbie Williamsin, 48, tukka harmaantui luonnollisesti - tunnistaisitko popparia tuoreesta videosta?
Ikuiseksi kysymykseksi jää koituiko elokuva ohjaajansa kohtaloksi; vain viikkoja ensi-illan jälkeen Pier Paolo Pasolini löydettiin murhattuna.
VIIMEINEN TANGO PARIISISSA, 1972
Ohjaus: Bernardo Bertolucci
Päärooleissa: Marlon Brando ja Maria Schneider
Arvostettu elokuvakriitikko Pauline Kael kirjoitti osuvasti runsaasti alastomuutta sisältävästä ihmissuhdedraamasta sen ensi-illan jälkeen.
– Uskon, että tästä elokuvasta kiistellään niin kauan kuin elokuvia on olemassa, Kael totesi arvostelussaan.
Lue myös: Kirsti Paakkanen pelasti Kauniit ja rohkeat -tähden – kohumanageri sekoili Porissa
Kiistanalaisena pidetään etenkin kohtausta, jossa Marlon Brandon esittämä hahmo raiskaa Maria Schneiderin esittämän naisen anaaliyhdynnässä käyttäen voita liukasteena.
Kohtauksesta on riittänyt kohua vuosikymmeniksi, sillä ennen kuolemaansa Schneider antoi haastattelun, jossa hän paljasti, ettei etukäteen tiennyt rajusta kohtauksesta.
THE PASSION OF THE CHRIST, 2004
Ohjaus: Mel Gibson
Päärooleissa: James Caviezel, Maia Morgenstern ja Monica Bellucci
Suomen televisiossa nimellä Kristuksen kärsimyskertomus esitetty Mel Gibsonin ohjaus paneutuu Jeesuksen elämän viimeisiin tunteihin, ja kuvaa Jeesuksen tuskaista matkaa Golgatalle.
Lue myös: Tappava ase -tähti Mitchell Ryan on kuollut
Gibson toi valkokankaalle verisen ja raivokkaan tulkinnan raamatullisesta tarinasta, ja siihen on suhtauduttu epäilevästi sen ilmestymisestä lähtien. Erityisesti elokuvan juutalaisvastaisuus on herättänyt keskustelua.
LIKAINEN HARRY, 1971
Ohjaus: Don Siegel
Päärooleissa: Clint Eastwood
Likainen Harry lukeutuu Clint Eastwoodin klassikkoleffoihin, ja miehen repliikki ”Well, do you, punk?” on elokuvahistorian legendaarisimpia.
Elokuvassa Eastwood esittää poliisia, joka sarjamurhaajaa jahdatessaan ottaa oikeuden omiin käsiinsä.
Ilmestyessään elokuva herätti kiivasta keskustelua. Arvostelijat lynttäsivät sen fasistiseksi, kiihkoilevaksi ja tarpeettoman brutaaliksi.
OLKIKOIRAT, 1971
Ohjaus: Sam Peckinpah
Päärooleissa: Mm. Dustin Hoffman ja Susan George
Dustin Hoffmanin tähdittämässä elokuvassa seurataan sulkeutuneen maalaisyhteisön muukalaisvihaa ja silmitöntä väkivaltaa.
Oman aikansa elokuvaksi Olkikoirat koettiin kohtuuttoman brutaalina. Raakaa raiskauskohtausta lyhennettiin ja sensuroitiin.
BASIC INSTINCT - VAISTON VARASSA, 1992
Ohjaus: Paul Verhoeven
Päärooleissa: Sharon Stone ja Michael Douglas
Kukapa ei muistaisi kohtausta, jossa katsojien silmille lävähtää alushousuttoman Sharon Stonen haaroväli? Tämä on Basic Instinct – vaiston varassa elokuvasta vain yksi seikka, joka on jäänyt elokuvamaailman historiankirjoihin.
Suurempi haloo nousi aikanaan, kun Yhdysvalloissa LGBT-aktivistit protestoivat elokuvaa, jonka he kokivat homo- ja naisvastaiseksi.
Protestoijien mukaan elokuva antaa negatiivisen mielikuvan homoseksuaalisuudesta, sillä useat murhasta epäillyt ovat tarinassa bi-seksuaaleja.
UHRILAMPAAT, 1991
Ohjaus: Jonathan Demme
Päärooleissa: Anthony Hopkins ja Jodie Foster
Anthony Hopkins esitti niin pelottavan todentuntuisesti kannibalistista sarjamurhaaja Hannibal Lecteria, että jopa vastanäyttelijä Jodie Foster pelkäsi kuvauksissa.
Karmiva päähahmo ei kuitenkaan ollut kohun syy, vaan elokuvan toinen konna, Ted Levinen esittämä transseksuaali Buffalo Bill.
Lue myös: Shokkipäätös! Ozzy Osbourne muuttaa pois Yhdysvalloista
Elokuva suututti queer- ja feministiaktivistit, jotka eivät pitäneet Buffalo Billin mieltymyksestä naisten silpomiseen.
Hahmon vastustaminen meni niin pitkälle, että esityksen aikana elokuvateattereissa katsojat järjestivät mielenosoituksia.
UNITED 93, 2006
Ohjaus: Paul Greengrass
Päärooleissa: Mm. Gary Commock, Trish Gates, Ben Sliney ja Khalid Abdalla
United 93 on tositarina United Airlinesin lennon 93 tapahtumista ja koneen maahansyöksystä syyskuun 11. päivänä 2001.
Elokuvassa ei sinänsä ollut vikaa. Päinvastoin se sai elokuvakriitikoilta hyvän vastaanoton. Ja vaikka ohjaaja Paul Greengrass oli tehnyt elokuvaa työstäessään tiiviisti yhteistyötä lennon uhrien omaisten kanssa, sai United 93 tyrmäyksen katsojilta.
Amerikkalaisyleisö ei ollut vielä valmis käymään läpi traagisen päivän tapahtumia. Olihan syyskuun 11. päivän terrori-iskuista kulunut leffan ilmestyessä vasta viisi vuotta.
Yleisön palaute oli niin musertavaa, että newyorkilainen elokuvateatteri poisti elokuvan ohjelmistostaan.