Näin Hannu Pikkaraisen raiskausilta todellisuudessa meni - tämä kaikki tiedetään

Seiska uutisoi jo aiemmin tänään keskiviikkona (6.4.) siitä, että ex-jääkiekkoilija Hannu Pikkarainen sai Helsingin käräjäoikeudessa kahden vuoden ehdottoman tuomion raiskauksesta.
Aiemmin Pikkarainen kertoi omassa vastineessaan, että he olivat harrastaneet seksiä asianomistajan kanssa aiemminkin. Nyt kuitenkin oikeus katsoo, ettei asia ole ollut näin.
- Osapuolten välillä ei ole ollut missään vaiheessa ennen syytteessä mainittua tekoa mitään seksuaalissävytteistä kanssakäymistä keskenään, tuomion julkilausumassa kerrotaan.

Martina Aitolehden ja Hannu Pikkaraisen kohuerossa yllätyskäänne - katso kuva
Uhrin myös kerrotaan valvoneen yli vuorokauden yhtäjaksoisesti ja olleen teon aikana uni- sekä päihtymystilassa. Oikeus katsoo, että Pikkarainen on käyttänyt hyväksi uhrin tilaa aloittaessaan yhdynnän uhrin ollessa unessa.
- Pikkarainen on aloittanut suojaamattoman emätinyhdynnän asianomistajan nukkuessa ja jatkanut yhdyntää asianomistajan herättyä. Teko on päättynyt siihen, että Pikkarainen on saanut siemensyöksyn asianomistajan kasvoille.
- Vastaaja ei ole edes väittänyt, että asianomistaja olisi itse tehnyt mitään aktiivisia aloitteita tai toimia, joilla hän olisi osoittanut haluavansa seksuaalista kanssakäymistä vastaajan kanssa, julkilausumassa lukee.
Seiska kertoi aiemmin tänään siitä, että se ei ole tiedossa, aikooko Pikkarainen valittaa tuomiosta.
- Olen nyt ottanut tämän linjan, koska tapaus on salainen. En voi valitettavasti vastata kysymyksiin, Pikkaraisen asianajaja Mikko Helenius kommentoi.
Korvausrahat muiden uhrien hyväksi - nyt puhuu Hannu Pikkaraisen raiskausuhrin asianajaja