Viikon Kääk!-juorut: Esko Eerikäinen tympeänä Martina Aitolehden kodin ulkopuolella – kuva!

Esko Eerikäinen oli viime viikonloppuna ex-vaimonsa Martina Aitolehden rappukäytävän edessä Helsingissä.
– Huomiota herättävästi pukeutunut Esko näpytteli tuimana kännykkäänsä ja vaikutti tympääntyneeltä. Olikohan Eskolla ja Martinalla jonkin sortin aikataulutusongelmia, kadulta aprikoidaan.

Esko Eerikäinen avoimena: Julkisuus pelottaa – tämä kokemus avasi silmät

Ex-kansanedustaja Satu Taiveaho on palannut takaisin yrittäjänä toimivan Ville-rakkaansa luokse Haminaan. Seiskan tietojen mukaan ex-kansanedustaja on muuttanut tavaransa on-off-miehensä luokse ennen joulua. Pari perui kesällä jätetyn avioerohakemuksensa syyskuussa yhteistuumin.

Jethro Rostedt avasi viime lauantaina Espanjan Fuengirolaan uusimman Jeti´s Kebab -ravintolansa.
– Ruokailemaan ravintolaan oli saapunut runsaasti alueella asuvia suomalaisia. Stressaantuneen oloisella Jetillä oli avajaiskiireessä hivenen ongelmia, ja ravintola joutui sulkemaan ovensa aiemmin kuin piti, Seiskalle raportoidaan Aurinkorannikolta.

Mitä ihmettä? Ulosottohelvetissä rypevä Jethro Rostedt esittelee somessa yli 50 000 euron ökykelloa!
Viime vuoden lokakuussa tuomion rakentamisrikkomuksesta saanut Kaisa Liski aikoo vaatia jatkokäsittelylupaa Turun hovioikeudesta. Kaisa vaatii käräjillä rikostuomionsa hylkäämistä ja vapautumista korvausvelvoitteestaan. Turun hovioikeus ei ole antanut asialle istuntopäivää.
Kiinteistönvälittäjäksi palaava Kaisa Liski vastaa: Näin käy ravintolabisneksen!
Kuulitko mehukkaan julkkisjuorun? Nappasitko kohukuvan? Soita 044 567 7777, tai lähetä vinkki lomakkeella.